Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.02.2023/Pykälä 38

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Täyttölupa työllistämispalvelujen työvalmentajan toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään 1.5.2023 lukien

 

Khall 13.02.2023 § 38  

63/01.01.01.00/2023  

 

Valmistelija hyvinvointijohtaja Janne Puolitaival ja työllistämispäällikkö Lea Aalto

 

 Iin kunnan työllisyyspalvelut järjestää työpajatoimintaa eri ikäisille työnhakijoille. Iipajalla työnteon ja siihen liittyvän työ-, yksilö- ja ryhmävalmennusten avulla edistetään toimintaan osallistuvien henkilöiden valmiuksia hakeutua koulutukseen tai työhön.

 

 Alle 29-vuotiaiden nuorten työpajatoimintaan on haettu vuosittain valtionavustusta kahden määräaikaisen työntekijän palkkaukseen. Valtionavustusta voidaan myöntää myös toistaiseksi voimassaolevien työntekijöiden palkkakustannuksiin. Iin kunta on hakenut vuodelle 2023 valtionavustusta nuorten työpajatoiminnan kehittämiseen 70 000 €. Valtionavustus kohdennetaan alle 29-vuotiaiden nuorten työpajatoiminnan yhden vakinaisen ja yhden määräaikaisen kokoaikaisen työvalmentajan palkkakustannuksiin ja muihin toiminnasta aiheutuviin vähäisiin menoihin. Molemmat tehtävät on täytetty määräaikaisesti 30.4.2023 saakka.

 

 Iipajan nuorten työpajatoiminnan tavoitteena on vahvistaa alle 29-vuotiaiden nuorten arki- ja työelämätaitoja sekä tukea työhön, koulutukseen tai muuhun nuoren tilanteeseen tarkoituksenmukaiseen palveluun pääsyä yksilöllisen suunnitelman mukaisesti. Valmennuspolkua rakennetaan ja tuetaan nuoren yksilölliset tarpeet huomioiden yhteistyössä monialaisen verkoston kanssa. Työpaja tarjoaa mahdollisuuden osallisuuteen, ohjattuun ja tuettuun työntekoon ja ammatilliseen kasvuun erilaisissa työtehtävissä pajayhteisössä.

 

 Kuntouttavan työtoiminnan järjestämisvastuun siirtyminen hyvinvointialueelle 1.1.2023 alkaen on tuonut muutoksia myös kunnan työpajatoimintoihin. Nuorten työpajatoiminnan toiminnan ja valmennusprosessien sisältöä uudistetaan vastaamaan nyt käytettävissä olevia valmennussopimuksia, jotka pohjautuvat työkokeiluihin, palkkatuettuun työhön ja oppilaitosyhteistyösopimuksiin. Iin kunta on mukana Oulun seudun työllisyyden kuntakokeilussa, jonka yhtenä kohderyhmänä ovat alle 30-vuotiaat nuoret. Kuntakokeilun ja uusien asiakaspalvelumallien myötä nuorten palvelutarpeiden tunnistaminen on helpottunut ja varhaistunut ja nuorten ohjautuminen mm. työpajatoimintaan voimistunut ja nuorten määrä lisääntynyt. Omavalmentajien ja työvalmentajien tiiviin yhteistyön tuloksena nuorten ohjautuminen työpajajaksojen jälkeen koulutukseen ja työhön on myös nopeutunut ja lisääntynyt.

 

 Kuntakokeilun käynnistyessä kunnan työllistämispalveluiden tehtäviä uudistettiin ja työvalmentajien vastuu asiakkaan valmennusprosessin tukemisessa kasvoi. Vakinaistettavan työvalmentajan tehtävänä on ohjata nuorten työtä ja oppimista Iipajan Taito-pajalla, tukea työelämävalmiuksien kehittymistä sekä suunnitella ja organisoida pajalla tehtävät työt ja toiminnat. Työvalmentaja vastaa nuorten työajanseurannasta, työn arvioinnista ja palautteen antamisesta. Taito-pajan työvalmentaja työskentelee tiiviissä yhteistyössä nuorten Tieto-pajan määräaikaisen työvalmentajan kanssa ja toimii omien asiakkaidensa asiakasprosesseissa yksilövalmentajan työparina. Nuorten työpajatoiminnan työvalmentajat osallistuvat toiminnan kehittämiseen tiiviissä yhteistyössä muun työllistämispalvelutiimin henkilöstön ja verkostokumppaneiden kanssa.              

 

 Työvalmennus on prosessi, jossa työskennellään yhdessä, etukäteen määriteltyjen tavoitteiden saavuttamiseksi. Työvalmennus on työskentelytapa, jossa työvalmentaja jakaa tietonsa, taitonsa ja kokemuksensa tukemaan valmentautujan tavoitteiden saavuttamista. Työvalmennus on työn avulla valmentamista, mikä antaa valmentautujalle mahdollisuuden saavuttaa työelämässä tarpeellisia tietoja, taitoja ja osaamista sekä onnistumisen kokemuksia ja saada valmentautuja ottamaan vastuuta omasta kehityksestään. Työvalmentaja tekee tiivistä yhteistyötä omavalmentajien kanssa asiakkaiden yksilöllisten valmennussuunnitelmien toteuttamisessa, seurannassa ja arvioinnissa

 

 Nuorten työpajatoiminnan työvalmentajan vakinaistamisella pyritään turvaamaan muuttuneessa tilanteessa ja tulevissa muutoksissa nuorten työpajatoiminnan pitkäjänteinen ja laadukas kehittäminen. Vuoden 2023 työllistämispalveluiden talousarvioesityksessä ja henkilöstösuunnitelmassa on hyväksytty toisen nuorten työpajatoiminnan työvalmentajan tehtävän vakinaistaminen (Khall 28.11.2022 § 313 ja Kvalt 12.12.2022 §107). Iin kunnan hallintosäännön (Kvalt. 12.12.2022) 41 § mukaan uuden viran tai toimen täyttämiseen antaa luvan kunnanhallitus.

 

 Nuorten Taito-pajan työvalmentajan tehtävää on hoitanut 3.8.2020 alkaen useissa peräkkäisissä määräaikaisissa työsuhteissa Tiina Lapinkangas. Hänellä on tehtävään soveltuva artesaanin koulutus ja määräaikaisten työsuhteiden aikana hän on suorittanut oppisopimuskoulutuksena myös työvalmentajan erikoisammattitutkinnon. Tiina Lapinkangas on antanut suostumuksensa toistaiseksi voimassaolevan tehtävän vastaanottamiseen.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää myöntää hyvinvointijohtajalle täyttöluvan työvalmentajan tehtävään toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen 1.5.2023 alkaen esityksen mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa