Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.02.2023/Pykälä 37

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Täyttölupa/määräaikainen työvalmentaja nuorten työpajatoimintaan 1.5.-31.12.2023

 

Khall 13.02.2023 § 37  

63/01.01.01.00/2023  

 

Valmistelija Työllistämispäällikkö Lea Aalto

 

 Iin kunta on hakenut vuodelle 2023 valtionavustusta nuorten työpajatoiminnan kehittämiseen 70 000 €. Valtionavustus kohdennetaan alle 29-vuotiaiden nuorten työpajatoiminnan yhden vakinaisen ja yhden määräaikaisen kokoaikaisen työvalmentajan palkkakustannuksiin ja muihin toiminnasta aiheutuviin vähäisiin menoihin. Molemmat tehtävät on täytetty määräaikaisesti 30.4.2023 saakka. Työllistämispalveluiden vuoden 2023 talousarvioissa on varauduttu toiminnasta aiheutuvaan kunnan omarahoitusosuuteen. Päätös valtionavustuksesta on arvioitu tulevan 30.4.2023 mennessä.

 

 Iipajan nuorten työpajatoiminnan tavoitteena on vahvistaa alle 29-vuotiaiden nuorten arki- ja työelämätaitoja sekä tukea työhön, koulutukseen tai muuhun nuoren tilanteeseen tarkoituksenmukaiseen palveluun pääsyä yksilöllisen suunnitelman mukaisesti. Valmennuspolkua rakennetaan ja tuetaan nuoren yksilölliset tarpeet huomioiden yhteistyössä monialaisen verkoston kanssa. Työpaja tarjoaa mahdollisuuden osallisuuteen, ohjattuun ja tuettuun työntekoon ja ammatilliseen kasvuun erilaisissa työtehtävissä pajayhteisössä. Määräaikaisen työvalmentajan tehtävänä on ohjata nuorten työtä ja oppimista Iipajan Tieto-pajalla, tukea työelämävalmiuksien kehittymistä sekä suunnitella ja organisoida pajalla tehtävät työt ja toiminnat. Työvalmentaja vastaa nuorten työajanseurannasta, työn arvioinnista ja palautteen antamisesta. Tieto-pajan työvalmentaja työskentelee tiiviissä yhteistyössä nuorten Taito-pajan vakinaisen työvalmentajan kanssa ja toimii omien asiakkaidensa asiakasprosesseissa yksilövalmentajan työparina. Nuorten työpajatoiminnan työvalmentajat osallistuvat toiminnan kehittämiseen tiiviissä yhteistyössä muun työllistämispalvelutiimin henkilöstön ja verkostokumppaneiden kanssa.

 

 Kuntouttavan työtoiminnan järjestämisvastuun siirtyminen hyvinvointialueelle 1.1.2023 alkaen on tuonut muutoksia myös kunnan työpajatoimintoihin. Nuorten työpajatoiminnan toiminnan ja valmennusprosessien sisältöä uudistetaan vastaamaan nyt käytettävissä olevia valmennussopimuksia, jotka pohjautuvat työkokeiluihin, palkkatuettuun työhön ja oppilaitosyhteistyösopimuksiin. Iin kunta on mukana Oulun seudun työllisyyden kuntakokeilussa, jonka yhtenä kohderyhmänä ovat alle 30-vuotiaat nuoret. Kuntakokeilun ja uusien asiakaspalvelumallien myötä nuorten palvelutarpeiden tunnistaminen on helpottunut ja varhaistunut ja nuorten ohjautuminen mm. työpajatoimintaan voimistunut ja asiakasmäärä lisääntynyt. Omavalmentajien ja työvalmentajien tiiviin yhteistyön tuloksena nuorten ohjautuminen työpajajaksojen jälkeen koulutukseen ja työhön on myös nopeutunut ja lisääntynyt.

 

 Nuorten työpajatoiminnan kehittämisen ja vakauttamisen edellytyksenä on toimiva työparityöskentely Taito- ja Tieto-pajojen työvalmentajien ja omavalmentajan kesken ja määräaikaisen, kokoaikaisen työvalmentajan tehtävän täyttäminen 31.12.2023 saakka. Iin kunnan hallintosäännön (Kvalt. 12.12.2022) 41 §:n mukaan määräaikaiseen tehtävään, jonka kesto on yli 6 kuukautta, haetaan täyttölupa kunnanhallitukselta. Määräaikaisena työvalmentajana 30.4.2023 saakka toimiva työvalmentaja Jenni-Sisko Kurttila on antanut suostumuksensa työsuhteen jatkamiselle 31.12.2023 saakka.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää myöntää täyttöluvan Iipajan nuorten Tieto-pajan nykyisen työvalmentajan Jenni-Sisko Kurttilan määräaikaisen työsuhteen jatkamiselle ajalle 1.5. - 31.12.2023 edellyttäen, että Pohjois-Suomen aluehallintovirasto/OKM myöntää valtionavustuksen nuorten työpajatoiminnan kehittämishankkeelle.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa