Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 24

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Iin Kovasinkankaan tuulivoimahankkeen osayleiskaava, kaavaehdotus nähtäville / yleiskaavan hyväksyminen

 

Khall 26.10.2020 § 258 

 

Valmistelija maankäytön suunnittelija Heini Ervasti

 

 Kovasin Tuulivoima Oy esittää, että Iin kunta käynnistäisi uudelleen osayleis-kaavan laa­ti­mi­sen Kovasinkankaan alueelle. Kaavahankkeen osallistumis- ja

 ar­vioin­ti­suun­ni­tel­man nähtävillä olon jäl­keen alkuvuodesta 2020 on tullut esiin kaavaprosessiin liittyvään pää­tök­sen­te­koon osallistuneiden esteellisyyksiä asian käsittelyyn liittyen, minkä vuoksi 18.11.2019 käynnistetty ja vireille kuulutettu kaavan laatiminen keskeytetään.

 

 Yhtiön tavoitteena on toteuttaa Kovasinkankaan alueelle kuuden voimalan tuuli-voimapuisto, jonka kokonaisteho olisi enintään 45 MW. Suunnitellut voimalat olisivat teholtaan 5 - 7.5 MW ja niiden kokonaiskorkeus tulisi olemaan enintään 280 metriä. Suunnittelualue sijoittuu kunnan eteläosaan Oulun kaupungin rajan välittömään läheisyyteen.

 

 Hankesuunnitelmaa on päivitetty alkuvuodesta 2020 siten, että voimaloiden sijainteja on muutettu pohjavesiasiat huomioiden.

 

 Tuulivoimapuiston sähköverkkoon liittyminen on suunniteltu tehtäväksi hanke- alueella sijaitsevan Fingridin Harakkaperä-Isokangas 110 kV-voimalinjaan hanketta palvelevalla omalla uudella sähköasemalla.

 

 Kaava-alueelle sijoittuu metsäteitä, joita voidaan hyödyntää huoltotie-suunnittelussa. Kaava-alue on tavanomaisessa metsätalouskäytössä ja sen koko on noin 580 ha. Kaava-alue sijoittuu yksityisten maanomistajien maille. Hanke-vastaava tekee sopimukset maanomistajien kanssa. Kaikki suunnitellut tuuli-voimalat sijaitsevat yli kahden kilometrin etäisyydellä lähimmistä asunnoista ja vapaa-ajan asunnoista.

 

 Yleiskaavaan liittyen on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Suunnitelmassa esitetyn tavoiteaikataulun mukaisesti yleiskaava olisi kunnan- valtuuston hyväksymiskäsittelyssä kesällä 2021.

 

 Yleiskaava laaditaan siten, että sitä on mahdollista käyttää tuulivoimaloiden rakennuslupien perusteena maankäyttö- ja rakennuslain 77a §:n mukaisesti.

 

 Kaavoituskonsultiksi yhtiö esittää FCG suunnittelu ja tekniikka Oy:tä. Yhtiön kanssa laaditaan kaavoitussopimus hankkeeseen liittyen.

 

 Esityslistan liitteenä on päivitetty hakemus yleiskaavan laatimiseksi, kartta päivitetystä suun­nit­te­lu­alu­een rajauksesta sekä päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Alatossava Ari

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää

1) käynnistää uudelleen tuulivoimayleiskaavan laatimisen liitekartan mukaiselle rajatulle alueelle,

2) kuuluttaa uudelleen yleiskaavan laatimisen vireille,

3) asettaa uudelleen osallistumis- ja arviointisuunnitelman julkisesti nähtäville 30 vuorokauden ajaksi sekä

4) pyytää uudelleen asiakirjasta tarvittavat lausunnot.

Aili-Marja Alaraasakka, Heli-Hannele Haapaniemi, Helka Tapio ja Johanna Jakku-Hiivala eivät esteellisenä osallsituneet asian käsittelyyn. Varaedustajana paikalla oli Aini Autio.

 

 Asiaa esittelivät Heini Ervasti ja Janne Jokelainen.

 

Päätös Hyväksyttiin.
_________

ote: maankäytön suunnittelija.

 

 

Khall 31.05.2021 § 157 

 

Valmistelija maankäytön asiantuntija Heini Ervasti

 

 Hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 5.11. - 4.12.2020 välisen ajan. Asiakirjasta saatiin kymmenen lausuntoa ja neljä mielipidettä. Lausunnot saatiin Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselta, Fingrid Oyj:ltä, Digita Oy:ltä, Telia Finland Oyj:ltä, Elisa Oyj:ltä, Liikenne- ja viestintä-virasto Traficomilta, Suomen Turvallisuusverkko Oy:ltä, Puolustusvoimien 3. Logistiikkarykmentin esikunnalta sekä Pohjois-Pohjanmaan museolta kaksi lausuntoa koskien arkeologiaa sekä rakennettua kulttuuriympäristöä.

 

 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus toi lausunnossaan mm. esille, että vaikutukset pohjavesialueisiin tulee selvittää sekä varmentaa, ettei hanke vaaranna pohja-veden muodostumista ja laatua. Lisäksi ELY-keskus toi esiin, että kulttuuri-ympäristöön kohdistuvien vaikutusten arviointi tulee tehdä.

 

 Elisa Oyj totesi, ettei vastusta hanketta ja pyytää huomioimaan suunnittelussa mahdolliset vaikutukset Elisan teleliikenteelle. Samoin Telia Finland Oyj totesi, ettei hankkeella ole vaikutuksia Telian radioverkkoon. Fingrid Oyj toi lausunnossaan esille, että kaavahankkeen alueella olemassa olevat voimajohto-linjat tulee huomioida suunnittelussa riittävin varoetäisyyksiin sekä hankkeen edetessä rakentamisen kohdistuessa voimajohtolinjojen läheisyyteen, tulee Fingridiltä pyytää erillinen risteämälausunto.

 

 Digita Oy sekä Traficom toivat lausunnoissaan esille, että tuulivoiman mahdollisesti aiheuttamat häiriöt TV-vastaanotolle tulee huomioida hanke-suunnittelussa. Samoin mahdolliset vaikutukset radiojärjestelmiin ja matkaviestin-verkkoihin. Puolustusvoimien 3. logistiikkarykmentti esitti lausunnossaan, että hankkeesta tulee pyytää Pääesikunnan operatiivisen osaston hyväksyttävyys-lausunto ennen kaavaan hyväksyntää sekä hankkeen rakentamisaikana tulee huomioida Puolustusvoimien mahdolliset kaapelilinjat.

 

 Pohjois-Pohjanmaan museo totesi arkeologiaan liittyvässä lausunnossaan, että arkeologisten kenttätöiden raportit tulee toimittaa museolle arvioitavaksi. Rakennetun kulttuuriympäristön osalta museolla ei ollut huomautettavaa. Samoin Suomen Turvallisuusverkko Oy:llä ei ollut huomautettavaa hankkeeseen liittyen.

 

 Yksityisiltä tahoilta saaduissa mielipiteissä tuotiin esiin mm. maakuntakaavan ja valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden huomioimisen hankkeen suunnittelussa, hankealueen tiestöä koskevia huomioita, hankkeen maan-vuokrausta koskevia huomioita sekä hankkeessa tehtäviä selvityksiä koskevia huomioita. 

 

 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saatuun palautteeseen on laadittu vastineet, jotka on esitetty kaavaselostuksen liitteissä.

 

  Hankesuunnitelmaan ei ole tehty muutoksia osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläolon jälkeen eli yhtiön tavoitteena on toteuttaa Kovasinkankaan alueelle kuuden voimalan tuulivoimahanke, jonka kokonaisteho olisi enintään 45 MW. Sähköverkkoon liittyminen on suunniteltu tehtäväksi hankealueella sijaitsevan Fingridin Harakkaperä-Isokangas 110 kV-voimalinjaan hanketta palvelevalla omalla uudella sähköasemalla.

 

 Hankkeesta on pidetty aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu 4.3.2021. Hanke-aikataulua on päivitetty siten, että hanke olisi hyväksymiskäsittelyssä alku-vuodesta 2022. Hankealueella on toteutettu maastokaudella 2019 ja 2020 luonto- ja linnustoselvityksiä sekä hankkeeseen liittyen on laadittu myös muita ympäristö-selvityksiä, kuten arkeologinen inventointi, melu- ja välkemallinnukset sekä maisema-analyysi, havainnekuvat ja näkemäalueanalyysi.

 

 Esityslistan liitteenä ovat valmisteluvaiheen kaavakartta ja kaavaselostus sekä kaavaselostuksen liitteet sisältäen erillisselvitykset sekä vastineet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saatuun palautteeseen.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Alatossava Ari

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää:

1) hyväksyä vastineet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saatuun palautteeseen

2) hyväksyä tuulivoimaosayleiskaavan valmisteluaineiston,

3) asettaa tuulivoimaosayleiskaavan valmisteluaineiston julkisesti nähtäville sekä

4) pyytää valmisteluaineistosta tarvittavat lausunnot.

Johanna Jakku-Hiivala, Helka Tapio ja Oili Kaleva eivät esteellisenä osallistuneet asian käsittelyyn.

 

 Aini Autio saapui kokoukseen klo 21.16.

 

 Asiaa esittelivät Jaakko Leppinen / Kovasin Tuulivoima oy ja Janne Tolppanen / FCG.

 

 Heini Ervasti ja Ville Keränen poistuivat kokouksesta klo 22.53.

 

Päätös Käydyn keskustelun aikana Mika Hast esitti Veli Paakkolan ja Leena Tiiron  kannattamana, että kunnanhallitus hylkää kaavahankkeen.

Koska keskustelun aikana oli tehty kannatettu päätösesitys, puheenjohtaja määräsi suoritettavaksi nimenhuutoäänestyksen, jossa pohjaesitys oli JAA ja Hastin vastaesitys EI.

Äänestyksessä annettiin JAA-ääniä 5 (Koskela, Autio, Tervonen, Säkkinen, Tuomela) ja EI-ääniä 3 (Hast, Paakkola, Tiiro).

Kunnanhallituksen päätökseksi tuli, että se

1) hyväksyy vastineet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saatuun palautteeseen

2) hyväksyy tuulivoimaosayleiskaavan valmisteluaineiston,

3) asettaa tuulivoimaosayleiskaavan valmisteluaineiston julkisesti nähtäville sekä

4) pyytää valmisteluaineistosta tarvittavat lausunnot.

 

 Leena Tiiro ja Aini Autio poistuivat kokouksesta klo 23.12.

 

 

Khall 27.06.2022 § 206 

 

Valmistelija vt. maankäytön asiantuntija Elina Nissinen

 

Kaavan valmisteluaineisto on ollut nähtävillä 7.6.-9.8.2021 välisen ajan. Valmisteluaineistosta saatiin 13 lausuntoa ja 16 mielipidettä. Palaute koski pääasiassa voimaloiden läheisyydessä olevia pohjavesialueita, luontoselvityksen päivitystarpeita ja poronhoitoalueen merkintöjen lisäämisen tarpeellisuutta. Valmisteluvaiheen aineistosta saatuun palautteeseen on laadittu vastineet, jotka on esitetty kaavaselostuksen liitteissä.

 

Kovasin Tuulivoima Oy suunnittelee Iin Kovasinkankaan alueelle kuudesta tuulivoimalasta muodostuvaa tuulivoimapuistoa. Kaava-alueen pinta-ala on noin 600 hehtaaria. Voimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 280 metriä ja yksikköteho on noin 5-7,5 MW. Kovasinkankaan tuulivoimapuistohankkeen sähkönsiirto on ensisijaisesti suunniteltu toteutettavaksi kaava-alueen etelärajalla kulkevaan Fingrid Oyj:n 110 kV:n voimajohtolinjaan. Sähkönsiirtoa varten kaava-alueelle rakennetaan uusi sähköasema 110 kV voimalinjan varteen. Tuulivoimapuiston sisäinen sähkönsiirto toteutetaan maakaapelein. Sähkönsiirto Fingridin voimajohdon luo toteutetaan lähtökohtaisesti maakaapelein, jolloin hanke ei edellyttäisi lainkaan uusia maanpäällisiä voimajohtoja.

 

Valmisteluvaiheen nähtävilläolon jälkeen keväällä 2022 alueelle on tehty täydentävä maastokäynti, jonka perusteella on päivitetty luontoselvitysraporttia sekä kaavaselostusta. Aiemmin voimaloiden 1 ja 2 alueet olivat jääneet selvittämättä kaava-alueen ja voimalasijoittelun muutoksen takia. Lisäksi tuulivoimapuiston tiestöä on päivitetty pohjavesialueiden kiertämiseksi, lisätty kaavakarttaan poronhoitoalueen merkintä ja tehty muita teknisiä tarkistuksia. Kaavasta on pidetty 2. viranomaisneuvottelu 24.5.2022.

 

Esityslistan liitteenä ovat kaavakartta ja kaavaselostus liitteineen (päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma, näkymäalueanalyysit ja valokuvasovitteet, raportti melu- ja välkevaikutuksista, luontoselvitys, arkeologinen inventointi ja lisäinventointi, 2. viranomaisneuvottelun muistio sekä vastineet valmisteluvaiheessa saatuun palautteeseen).

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää:

1) hyväksyä vastineet valmisteluaineistosta saatuun palautteeseen,

2) hyväksyä tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksen,

3) asettaa tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksen nähtäville 60 vuorokauden ajaksi sekä

4) pyytää tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta tarvittavat lausunnot.

 

Päätös Leena Tiiro esitti, että osayleiskaavaehdotusta ei hyväksytä eikä asiaa viedä eteenpäin; esitys kannattamattomana raukesi.

Kunnanhallitus päätti
1) hyväksyä vastineet valmisteluaineistosta saatuun palautteeseen,
2) hyväksyä tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksen,
3) asettaa tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksen nähtäville 60 vuorokauden ajaksi sekä
4) pyytää tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta tarvittavat lausunnot.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Helka Tapio ja Pekka Koskela poistuivat esteellisinä tämän pykälän käsittelyn ajaksi (seurakunnalla maanomistus alueella).

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijoina tämän pykälän esittelyn osalta valmisteluasteen asioiden yhteydessä kuultiin Iin kunnan maankäytön asiantuntija Elina Nissistä ja  FCG Oy:n YVA- ja kaavakonsultti Eric Roseliusta.

 

 

Khall 30.01.2023 § 24  

1067/10.02.02/2020  

 

Valmistelija elinvoimajohtaja Helena Illikainen

 

Kaavaehdotus on ollut nähtävillä 15.7.-12.9.2022. Ehdotusvaiheen aineistosta saatiin 13 lausuntoa ja viisi muistutusta.  Lausuntojen ja muistutusten perusteella kaavaan on ehdotusvaiheen nähtävillä olon jälkeen tehty seuraavat vähäiset muutokset:

 

.  Tuulivoimalaitosten 4 ja 5 sijainteja siirrettiin. Voimalan 4 sijaintia siirrettiin noin 150 m etelään ja voimalan 5 sijaintia noin 50 m kaakkoon. Nyt tuulivoimalat on sijoitettu niin etäälle pohjavesialueista kuin on teknisesti mahdollista. Hanketoimija on käynyt voimalakiinteistöjen omistajien kanssa läpi tehdyt siirrot ja siirtojen perusteet.

.  Yhteys hankealueelle nykyisen Tiironkankaantien kautta on poistettu. Saapuminen hankealueelle tapahtuu hankealueen eteläpuolelta. Näin tuulivoimapuiston rakentamiseen, toimintaan ja purkuun liittyvä liikenne ei sijoitu pohjavesialueelle.

.  Koko kaava-aluetta koskeviin määräyksiin on lisätty seuraava määräys: Porotalouden poro- tai erotusaitaan tehtäviä uusia aukkoja tulee välttää ja käyttää jo olemassa olevia aukkoja sekä veräjiä.

.  Tärkeä ja vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue merkintää on täydennetty seuraavalla määräyksellä: Alueen suunnittelussa tulee varmistaa, että pohjaveden laatu ja määrällinen tila eivät heikenny. Tämän varmistamiseksi suunnitelluista toimenpiteistä pohjavesialueen lähellä tulee pyytää erikseen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen lausunto.

.  Kaavamääräykseen on korjattu muinaisjäännösrekisterin mukaiset kohteiden nimet.

.  Melu- ja varjostusmallinnukset on päivitetty 5.12.2022 vastaamaan uusia voimala paikkoja.

 

Lausunnot ja muistutukset sekä vastineet niihin ovat kokonaisuudessaan erillisenä liitteenä. Julkisen nähtävillä olon jälkeen tehtyjä tarkennuksia ei voida pitää kaavan tavoitteet ja tarkoitus huomioiden olennaisina, joten kaavaa ei aseteta uudelleen julkisesti nähtäville.

 

Esityslistan liitteenä kaavakartta ja kaavaselostus liitteineen (osallistumis- ja arviointisuunnitelma, näkymäalueanalyysit ja valokuvasovitteet, maatutkaluotausraportti, raportti melu- ja välkevaikutuksista, luontoselvitys, arkeologinen inventointi ja lisäinventointi, sekä vastineet ehdotusvaiheessa saatuun palautteeseen).

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää

1. Hyväksyä vastineet ehdotusvaiheessa saatuun palautteeseen sekä
2. hyväksyä ja esittää edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi Kovasinkankaan tuulivoimapuiston yleiskaavan.

 

Päätös Leena Tiiro esitti, että yleiskaavaehdotusta ei hyväksytä eikä asiaa viedä eteenpäin; esitys raukesi kannattamattomana.

Kunnanhallitus päätti
1) hyväksyä vastineet ehdotusvaiheessa saatuun palautteeseen,
2) hyväksyä ja esittää edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi Kovasinkankaan tuulivoimapuiston yleiskaavan.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Helka Tapio poistui esteellisinä tämän pykälän esittelyn valmisteluasteen asioiden sekä käsittelyn ajaksi (seurakunnalla maanomistus alueella). Varajäsenenä toimi Sirpa Varanka.

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijoina tämän pykälän esittelyn osalta valmisteluasteen asioiden yhteydessä kuultiin Windelligence Jaakko Leppistä, FCG Finnish Consulting Group Oy kaavakonsultti Erika Brusilaa ja Iin kunnan elinvoimajohtajaa Helena Illikaista.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa