Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 23.01.2024/Pykälä 5

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  asiatarkastajat, hyväksyjät

Laskujen, maksujen, muistiotositteiden asiatarkastajat ja hyväksyjät vuonna 2024 / yhdyskuntapalvelut

 

 

Yhdltk 23.01.2024 § 5  

275/02.02.02/2023  

 

Valmistelija yhdyskuntajohtaja Eelis Rankka

 

 Talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan ostolaskulla tulee olla ennen maksatusta vähintään kaksi käsittelijää, asiatarkastaja ja hyväksyjä. Sisäisen valvonnan varmistamiseksi laskujen sekä muistiotositteiden vastaanottaja ja hyväksyjä ei saa olla sama henkilö.

 

 Laskujen hyväksyjä on vastuussa hankinnan, työsuorituksen tai palvelusta saadun laskun oikeellisuudesta ja maksukelpoisuudesta sekä määrärahan riittävyydestä.

 

 Asiatarkastaja tarkastaa, että laskussa mainittu tavara, työsuoritus tai muu palvelu on saatu ja on tilauksen mukainen. Asiatarkastaja tarkastaa myös, että lasku on muodollisesti oikein ja että laskulla on oikea tiliöinti. Hyväksyjä on kuitenkin aina vastuussa tiliöinnin oikeellisuudesta.

 

 Kunnanhallituksen, lautakuntien ja johtokuntien on vuosittain määrättävä tositteiden hyväksyjät ja laskujen vastaanottajat siten, että toimivalta- ja vastuusuhteet ovat selkeät ja tarkoituksenmukaiset. Tositteiden hyväksymisoikeus on sidottu tehtävään ja asemaan. Hyväksyjäksi on määrättävä henkilö, jolla on tosiasialliset mahdollisuudet vastata talousarviosta ja varojen käytöstä ja valvonnasta. Toimielimessä hyväksytty päätös on toimitettava mahdollisimman pian päätöksenteon jälkeen taloussihteeri-controllerille ja Monetran talouspalveluihin. Vastaavasti, jos vuoden aikana asiatarkastajat tai hyväksyjät muuttuvat, pitää siitä tehdä päätös toimielimessä.

 

 Laskut/muistiotositteet tulee toimittaa maksatukseen välittömästi hyväksymisen jälkeen viivästyskorkojen välttämiseksi.

 

Esittelijä Yhdyskuntajohtaja Rankka Eelis

 

Päätösesitys Yhdyskuntalautakunta nimeää alaistensa toimialojen ja niiden tulosalueiden laskujen ja muistiotositteiden liitteen mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
_________

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa