Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 294

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Täyttölupa toistaiseksi voimassaolevaan varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävään 1.3.2024 alkaen

 

 

Khall 11.12.2023 § 294  

42/01.01.01.00/2023  

 

Valmistelija sivistysjohtaja Tuomo Lukkari

 

 Iin kunnan varhaiskasvatuspalveluista on vuoden 2023 aikana irtisanoutunut neljä varhaiskasvatuksen opettajaa. Lapsimäärän laskiessa ennakoidulla tavalla kaikkia näitä tehtäviä ei ole jatkossa tarvetta täyttää vaan varhaiskasvatuksen toimintoja voidaan tiivistää.

 

 Lasten tuen tarpeiden määrä on ollut nousussa usean vuoden ajan. Tämän hetkistä tukeen liittyvää resursointia kehitetään vastaamaan lasten ja perheiden tukemiseen liittyviä tarpeita. Lapsen tukea vahvistava muutos varhaiskasvatuslaissa astui voimaan 1.8.2022. Lakimuutoksen myötä varhaiskasvatuksen erityisopettajan resurssi kiinnitetään tuen tarpeille lapselle henkilökohtaisella hallintopäätöksellä, jossa eritellään lapselle myönnettävä oikeus erityisopettajan konsultaatioon, osa-aikaiseen erityisopetukseen tai kokoaikaisesti järjestettävään erityisopetukseen. Varhaiskasvatuslain mukaisesti tuen hallintopäätös tehdään sekä tehostetusta että erityisestä tuesta ja myös yleisen tuen lapsille, mikäli heille myönnetään tulkitsemis- ja avustamispalveluita.

 

 Varhaiskasvatuksen erityisopetuksen lisääntyneen tarpeen vuoksi yksi edellä mainituista vapautuneista opettajien tehtävistä esitetään muutettavaksi varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtäväksi 1.3.2024 alkaen. Tätä varten pitää perustaa uusi tehtävä. Tällöin Iin kunnan varhaiskasvatuksessa toimisi jatkossa yhteensä neljä varhaiskasvatuksen erityisopettajaa, joiden työpanos jaetaan tasaisesti kahden aluepäiväkodinjohtajan alaisuuteen. Varhaiskasvatuksen erityisopettajien määrä muutoksen jälkeen valtakunnallisesti ja lapsimääriin verraten on keskitasolla. Henkilöstömäärä nimikkeiden ja tehtävämuutosten jälkeen kokonaisuutena vähenee. Kenenkään olemassa olevan työntekijän virka- tai työsuhteeseen ei tule muutoksia.

 

 Varhaiskasvatuksen opettajien henkilöstömuutokset ja talousvaikutukset on huomioitu vuoden 2024 talousarviossa. Tehtävänimekkeen vaihdoksen myötä jätetään samalla täyttämättä eläköitymisen myötä vapautunut varhaiskasvatuksen ryhmäavustajan tehtävä.

 

 Hallintosäännön § 41 mukaan uuden toimen täyttämiseen antaa luvan kunnanhallitus. Hallintosäännön § 45 mukaan toimialajohtajat ottavat lähiesihenkilön esittelystä palvelussuhteeseen muun alaisen henkilöstön.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää myöntää tehtävälle täyttöluvan 1.3.2024 alkaen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa