Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.11.2023/Pykälä 257

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanvaltuuston kokouksen päätösten täytäntöönpano

 

Khall 06.11.2023 § 257 

 

Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten toimeenpanosta ja laillisuudesta.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kunnanhallitus toteaa, etteivät kunnanvaltuuston 30.10.2023 pidetyn kokouksen päätökset ole syntyneet virheellisessä järjestyksessä tai menneet valtuuston toimivaltaa ulommaksi taikka olleet muutoin lainvastaisia sekä päättää toimeenpanna kunnanvaltuuston päätökset seuraavasti:

 

§ 52 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

§ 53 Pöytäkirjantarkastajien valinta

§ 54 Katsaus valmisteluasteen asioihin

§ 55 Kunnanhallituksen vastaukset arviointikertomukseen vuodelta

     2022

§ 56 Eroanomus tarkastuslautakunnan varajäsenyydestä,

        Pekka Koskela

§ 57 Omavelkainen takaus / Iilaakso Oy / moduulikoulu

§ 58 Omavelkainen takaus/Iilaakso Oy/ Micropoliksen kiinteistö

§ 59 Vuoden 2024 kunnallisveroprosentin määrääminen

§ 60 Vuoden 2024 kiinteistöveroprosenttien määrääminen

§ 61 Olhavan koulun lakkauttaminen / prosessin aikataulutus /Olhavan koulun

        raportin ja lakkauttamisesityksen käsittely ja asian siirtäminen

        kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston käsiteltäväksi

§ 62 Tiedonantoasiat

§ 63 Valtuustoaloitteet

§ 64 Kiireellisenä käsiteltävät asia

 

Päätös Merkittiin pöytäkirjaan, että Helka Tapio (Iilaakso Oy:n hallituksen jäsen) ja Petri Hyvönen (Iilaakso Oy:n hallituksen jäsen) poistuivat esteellisinä § 257/§57 ja §58 käsittelyn (klo 20.47 - 20.48) ajaksi.

§ 257/§61:ssä Helka Tapio esitti, että valtuuston § 61:n päätöstä ei toimeenpanna, vaan se palautetaan valmisteluun. Esitystä kannattivat Sanna Valaja ja Petri Hyvönen. Koska oli tehty kannatettu vastaehdotus suoritettiin nimenhuutoäänestys.  Kunnanvaltuuston päätöksen toimeenpanon kannalla olevat äänestivät JAA ja Helka Tapion esityksen kannalla olevat äänestivät EI. Suoritetussa äänestyksessä kunnanhallituksen päätösesitystä (JAA) kannatti 7 (seitsemän) jäsentä: Teijo Liedes, Petri Tervonen, Noora Huotari, Hannu Kaisto, Aila Paaso, Risto Säkkinen ja Johanna Jakku-Hiivala ja Helka Tapion esitystä (EI) kannatti neljä (4) jäsentä: Sanna Valaja, Petri Hyvönen, Reijo Kehus ja Helka Tapio.

Päätösesitys hyväksyttiin.

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa