Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.11.2023/Pykälä 256

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Katsaus valmisteluasteen asioihin

 

Khall 06.11.2023 § 256  

    

 

Kunnanjohtaja informoi kunnanhallitusta valmistelussa olevista sekä muistakin kuntaan ja kunnan toimintaan vaikuttavista asioista. Samassa yhteydessä on mahdollisuus käydä keskustelua ko. katsauksen pohjalta ja evästää valmistelutyötä. Katsauksen aikana voidaan myös kuulla viranhaltijoita, ulkopuolisia asiantuntijoita ja muita sidosryhmiä.

 

- Seljänperän suunnittelu

- TA24/Elinvoimapalvelut, Hyvinvointipalvelut ja Yhdyskuntapalvelut sekä investoinnit

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kuullaan tilannekatsaus ja merkitään tiedoksi.

 

Päätös Ennen esityslistalla olevien asioiden käsittelyä kunnanhallitus kuuli esittelyn seuraavista esityslistan ja valmisteluasteen asioista:
- Seljänperän hanke-esittely (klo 17.10 - 17.37),
- TA24 Hyvinvointipalvelut hyvinvointijohtaja Janne Puolitaival (klo 17.39 - 18.26),
- TA24 Elinvoimapalvelut elinvoimajohtaja Helena Illikainen (klo 18.26 - 18.39),
- TA24 Yhdyskuntapalvelut ja TA24 investoinnit sekä
- § 258 Kiinteistön/maa-alueen ostaminen, Kaisto III 139-401-34-7; yhdyskuntajohtaja Eelis Rankka (klo 18.39 - 20.02).

Ennen esityslistalla olevien asioiden käsittelyä kunnanhallitus kuuli lisäksi esittelyn valmisteluasteen asiasta:
- Iin kunnan lausunto Pohde/Hyvinvointialueen talouden tasapainottamisen toimenpide-ehdotukset (läh. Iin kirjaamon sähköpostiin 30.10.2023); kunnanjohtaja Marjukka Manninen. Merkittiin pöytäkirjaan, että Teijo Liedes poistui esteellisenä (peruste: Pohteen tulevaisuusltk:n jäsen) esittelyn ajaksi (klo 20.16 - 20.45.), jonka ajan puheenjohtajana toimi Sanna Valaja.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Helka Tapio (Iilaakso Oy:n hallituksen jäsen) ja Petri Hyvönen (Iilaakso Oy:n hallituksen jäsen) poistuivat esteellisinä § 257/§ 57 ja § 58 käsittelyn (klo 20.47 - 20.48) ajaksi.

Merkittiin valmisteluvaiheen asiat tiedoksi.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Risto Säkkinen saapui kokoukseen klo 18.31.

Merkittiin pöytäkirjaan, että hyvinvointijohtaja Janne Puolitaival poistui kokouksesta klo 18.26, elinvoimajohtaja Helena Illikainen klo 18.39 ja yhdyskuntajohtaja Eelis Rankka klo: 20.02.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanhallitus piti kokoustauon klo 20.02 - 20.15.

 

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa