Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.10.2023/Pykälä 246

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen hakeminen vuonna 2023

 

Khall 16.10.2023 § 246  

240/02.05.01.01/2023  

 

Valmistelija taloussihteeri/controller Helena Sipola

 

Valtionvarainministeriö on lähettänyt 27.9.2023 sähköpostin kunnan- ja kaupunginhallituksille harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen hakemisesta vuonna 2023. Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 27 §:n mukaan kunnan valtionosuutta voidaan korottaa hakemuksesta harkinnanvaraisesti valtion talousarvion rajoissa, jos kunta ensisijaisesti poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi on lisätyn taloudellisen tuen tarpeessa. Sen arvioinnissa otetaan huomioon myös paikalliset erityisolosuhteet.

 

Valtionosuuden korotuksen myöntämisen ehtona on, että kunta on hyväksynyt ta-loutensa tasapainottamiseksi toteutettavia toimenpiteitä. Toimenpiteet aika- tauluineen ja euromääräisine vaikutuksineen on esitettävä valtionosuuden korotusta koskevassa hakemuksessa. Jos toimenpiteitä ei ole päätetty hakuajan loppuun mennessä, hakemukseen merkittävä se, milloin valtuusto käsittelee ne ja mitkä toimenpiteet ovat. Valtionosuuden korotus voidaan seuraavina vuosina jättää myöntämättä tai se voidaan myöntää alennettuna, jos esitettyjä toimenpiteitä tai asetettuja ehtoja ei ole noudatettu.

 

Harkinnanvaraisen valtionosuuden korotukseen on käytettävissä enintään 10.000.000 euroa. Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 45 §:n 2 momentin mukaan korotusta on haettava valtionvarainministeriön päättämään ajankohtaan mennessä 17.10.2023 klo 16.15.

 

Hakemukseen yksilöidään kaikki ne perusteet ja erityisolosuhteet, joita kunta pitää syynä kuluvan vuoden talouden tasapainottamiseen liittyviin ongelmiin. Perusteluissa on syytä painottaa sellaisia tietoja, joita ei voida saada yleisistä tilastoista. Hakemuksessa tulee arvioida erityisesti vuoden 2023 tilannetta. Perusteluissa tulee erityisesti tuoda esille ne toimenpiteet, joita kunta on tehnyt tai on tekemässä poikkeuksellisten tai tilapäisten talousongelmien parantamiseksi.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää, että Iin kunta hakee harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta 1.500.000 euroa vuodelle 2023 liitteenä olevan hakemuksen mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Kunnanhallitus oikeutti kunnanjohtajan tekemään hakemukseen kokouksessa esitetyt tarkennukset.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa