Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.05.2023/Pykälä 137

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Iin kunnan lausunto Oulun kaupungin esitykseen työllisyysalueesta Oulun lähialueen kunnille

 

 

Khall 22.05.2023 § 137  

122/00.04.01/2023  

 

Valmistelija Hyvinvointijohtaja Janne Puolitaival ja työllistämispäällikkö Lea Aalto

 

Yleistä uudistuksesta

 

Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu työ- ja elinkeinotoimistoilta siirtyy kunnille 1.1.2025. Tämä on kunnille uusi valtionosuustehtävä, jonka rahoitus on yleiskatteisessa valtionosuudessa. Kunnan rahoitusvastuu laajenee. Uudistuksen tavoitteena on palvelurakenne, joka edistää parhaalla mahdollisella tavalla työntekijöiden nopeaa työllistymistä ja lisää työ- ja elinkeinopalveluiden tuottavuutta, saatavuutta, vaikuttavuutta ja monipuolisuutta yhdessä kuntien elinvoimapalveluiden kanssa. Kun työllisyys- ja koulutuspalvelut sekä elinkeinopalvelut ovat saman järjestäjän vastuulla, tukevat palvelut nopeamman työllistymisen tavoitetta. TE-palvelut siirretään kunnille tai useammasta kunnasta muodostuville työllisyysalueille, joiden työvoimapohjan on oltava vähintään 20 000 henkilöä. Työllisyysalueen muodostavien kuntien tulee olla maantieteellisessä yhteydessä toisiinsa ja niiden tulee muodostaa työmarkkinoiden ja työssäkäynnin kannalta toimiva alue. Siirtyviä tehtäviä hoitavan henkilöstön siirtyminen TE-toimistoista, ELY-keskuksista ja KEHAkeskuksesta katsotaan liikkeen luovutukseksi.

 

Kunnilta vaadittavat toimenpiteet

 

Kuntien on sovittava yhteistoiminta-alueiden muodostamisesta ja ilmoitettava siitä työ- ja elinkeinoministeriölle lokakuun 2023 loppuun mennessä. Valtioneuvosto voi tietyin laissa määritellyin perustein myöntää järjestämisvastuun työllisyysalueelle, jonka työvoimapohja on alle 20 000 henkilöä. Poikkeuslupa edellyttää, ettei palveluiden saatavuus alueella vaarannu. Kuntien, jotka muodostavat työllisyysalueen, on toimitettava työ- ja elinkeinoministeriölle sopimus yhteisestä toimielimestä tai kuntayhtymän perussopimus. Sopimus on toimitettava työ- ja elinkeinoministeriölle kahden viikon kuluessa yhteistoimintasopimuksen tai perussopimuksen hyväksymisestä

 

Oulun kaupungin vaihtoehdot työllisyyden hoidon järjestämisestä

 

Oulun kaupunki tekee valinnan kahden vaihtoehdon väliltä: Oulun kaupunki toimii järjestämisalueena yksin tai Oulun kaupunki toimii järjestämisvastuukuntana lähikuntien muodostamalla alueella. Lähikunniksi katsotaan Hailuoto, Ii, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu, Tyrnävä, Utajärvi, Pudasjärvi ja Vaala. Mikäli Oulun kaupunki päättäisi järjestää työllisyyden hoidon yksin, se on valmis ja kiinnostunut tekemään muiden työllisyyden hoitoalueiden kanssa yhteistyötä esimerkiksi asiantuntijapalvelujen ja hankintojen osalta erikseen sovittavalla tavalla.

 

Utajärven, Pudasjärven ja Vaalan kunnanjohtajat, kaupunginhallituksen puheenjohtajat ja valtuuston puheenjohtajat kutsutaan keskustelemaan asiasta 30.5. 2023 klo 17 Oulun seudun kuntien yhteistyökokoukseen BusinessAsemalle Telesaliin (Hallituskatu 36 B, Oulu).

 

 

 

Oulun kaupungin esitys lähialueen kuntien kanssa muodostettavasta työllisyydenhoitoalueesta

 

Johtavana tavoitteena on luoda uudistuksen myötä uutta vaikuttavaa palvelukokonaisuutta, jolla lisätään alueen elinvoimaa ja hyödynnetään koko kuntaekosysteemiä: työllisyys-, koulutus- ja elinkeinopalvelut, järjestetään työnhakijoille mahdollisimman tehokkaita palveluita, jotka johtavat työllistymiseen. Kunnat sitoutuvat panostamaan nuorten ennaltaehkäisevään työhön (koulutus ja vapaa-ajan polut), aikuisten työhön poluttavaan vapaaehtoiseen toimintaan ja uusien työpaikkojen synnyn edistämiseen.

Oheisessa liitteessä on esitetty Oulun kaupungin aikataulu päätöksenteolle sekä palvelumalli, jonka pohjalta Oulun kaupunki lähtisi rakentamaan usean kunnan yhteistä työllisyydenhoitoaluetta, mikäli poliittisessa päätöksenteossa näin päätetään. Osana päätöksenteon valmistelua Oulun kaupunki haluaa saada kunnilta vastaukset liitteen sivulla 9 esitettyihin kysymyksiin. Vastausaikaa on 24.5. saakka, jonka jälkeen asia etenee Oulun kaupungissa päätöksentekoon.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan lausunnon vastaukseksi Oulun kaupungin esitykseen työllisyysalueesta Oulun lähialueen kunnille.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa