Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
Pöytäkirja 02.03.2023/Pykälä 19

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen muutokset 1.3.2023 alkaen

 

 

Opetvarh 02.03.2023 § 19  

82/12.07.02.00/2023  

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Tuomo Lukkari

 Vt. varhaiskasvatuspäällikkö Leena Moilanen

 

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista säädetään varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaissa. Kunta voi päättää ottaa käyttöön niitä pienemmät maksut tai antaa palvelun maksutta. Kunta ei saa periä palveluista tuotantokustannuksia suurempaa maksua.

Kunnan järjestämästä varhaiskasvatuksesta peritään perheen tulojen ja koon sekä lapsen hoitoajan mukaan määräytyvä maksu. Kokoaikaisen varhaiskasvatuksen kuukausimaksu määräytyy perhekoon mukaan maksuprosenttina tulorajan ylittävistä perheen kuukausittaisista bruttotuloista. Perheen kokona otetaan huomioon yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa elävät henkilöt sekä heidän kanssaan samassa taloudessa asuvat alaikäiset lapset.

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja alennetaan korottamalla maksujen perusteena olevia tulorajoja 33 prosenttia. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annetun lain muutos (1365/2022) tulee voimaan 1.3.2023. Asiakasmaksujen alentamisen tavoitteena on parantaa lapsiperheiden ostovoimaa ja tukea pieni- ja keskituloisia lapsiperheitä elinkustannusten ja sähkön voimakkaan hinnannousun vuoksi. Maksuja alentamalla pyritään myös nostamaan varhaiskasvatuksen osallistumisastetta.

Varhaiskasvatuksesta perittävä enimmäismaksu on 295 euroa/kk, toisesta lapsesta perittävä enimmäismaksu on 118 euroa/kk. Toisesta lapsesta perittävä maksu on näin ollen enintään 40 % nuorimman lapsen maksusta. Seuraavien lasten maksu on 20 prosenttia nuorimman lapsen maksusta. Pienin perittävä lapsikohtainen maksu on 28 euroa/kk.

Tulorajat ja maksuprosentit

Perheen henkilömäärä

Tuloraja 1.8.2022 euroa/kk

Tuloraja 1.3.2023 euroa/kk

Maksuprosentit

2

2913

3874

10,7 %

3

3758

4998

10,7 %

4

4267

5675

10,7 %

5

4777

6353

10,7 %

6

5284

7028

10,7 %

Yli kuusihenkisen perheen tulorajaa korotetaan kustakin seuraavasta lapsesta 197 euroa ja 1.3.2023 alkaen 262 euroa.

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki ei koske yksityisesti järjestettävää varhaiskasvatusta, mutta yksityisen varhaiskasvatuksen palveluseteliasiakkaiden omavastuuosuudet määräytyvät varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain periaatteiden mukaisesti.

 

 

Esittelijä vs. sivistysjohtaja Jari-Jukka Jokela  

 

Päätösesitys Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää hyväksyä varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräämisessä käytettävät esitetyt uudet tulorajat ja ottaa ne käyttöön 1.3.2023 alkaen.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa