Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
Pöytäkirja 02.03.2023/Pykälä 18

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Talousarvion käyttösuunnitelmat 2023 / opetus ja varhaiskasvatus

 

 

Opetvarh 02.03.2023 § 18  

190/02.02.00/2022  

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Tuomo Lukkari

 

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 12.12.2022 §107 hyväksynyt vuoden 2023 talousarvion myös opetus-ja varhaiskasvatuspalvelujen osalta. Talousarvion täytäntöönpanoon liittyvän ohjeistuksen mukaisesti palvelualueiden ja yksiköiden käyttösuunnitelmat tulee olla hyväksyttyinä helmikuun loppuun mennessä. Toimialajohtaja ja yksiköiden esihenkilöt ovat valmistelleet talousarvioon pohjautuvat suunnitelmansa.

 

Käyttösuunnitelmilla toimielimet jakavat määrärahat vähintään tulosyksiköittäin ja asettavat samalla valtuuston määrittelemien tavoitteiden kanssa yhdenmukaiset, tarkennetut tavoitteet. Käyttösuunnitelma on sitova lautakuntaan nähden.

 

Toimialan sitovuustasot opetus- ja varhaiskasvatuslautakuntaan nähden:

-          Opetuksen ja varhaiskasvatuksen hallinto

-          Opetuspalvelut

-          Varhaiskasvatuspalvelut

 

 

Hallinto

TA 2023

TOIMINTATUOTOT

56 642

TOIMINTAKULUT

478 447

TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ

421 805

TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ

421 805

Varhaiskasvatuspalvelut

 

TOIMINTATUOTOT

910 179

TOIMINTAKULUT

9 773 520

TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ

8 863 341

TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ

8 896 849

Opetuspalvelut

 

TOIMINTATUOTOT

1 337 433

TOIMINTAKULUT

17 626 284

TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ

16 288 851

TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ

16 340 384

OPETUS-JA VARHAISKASVATUSPALVELUT YHT.

 

TOIMINTATUOTOT

2 247 612

TOIMINTAKULUT

27 399 805

TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ         

25 152 193

 Poistot ja arvonalentumiset

85 041

TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ   

25 237 234

 

 

Esityslistan liitteenä opetus- ja varhaiskasvatuspalveluiden talousarvio 2023 tiliryhmittäin ja kustannuspaikoittain.

 

 

Henkilöstömuutokset ja niiden perustelut:

 

Opetuspalveluissa muutoksia 1.8.2023 alkaen

-          Tuen koordinaattorin tehtävän jatkuminen. Tehtäväalueesta ja palkkausperusteista annetaan väliraportti toukokuussa 2023.

-          Oppivelvollisuuden laajentumisen vaikutuksesta jatketaan oppilaanohjauksen lehtorin ja tuva-kehittäjäopettajan määräaikaisia tehtäviä.

-          Oppilasmäärien muutoksien perusteella toteutetaan esi- ja perusopetuksen henkilöstön sijoittumistarkasteluja. Perustettavat opetusryhmät, esiopetusryhmät ja muu oppilaaksiotto vaikuttavat tilanteeseen.

-          Erityisen vaativan tuen oppilaiden opetuksen järjestämistä jatketaan. Suunnitelmat ja henkilöstörakenne esitetään lautakunnalle toukokuussa 2023.

 

Varhaiskasvatuspalveluissa muutoksia vuoden 2023 aikana

-          Johtamisjärjestelmän muutokset palveluverkkoa vastaavaksi.

-          Tikkasen päiväkodin toiminnan tarkastelu palvelutarpeiden mukaisesti.

 

Toiminnan muutokset ja painopisteet opetuksessa:

-          Oppivelvollisuuden laajentuminen on lisännyt opetuksen järjestäjän tehtäviä erityisesti ohjauksen, valvonnan ja perusopetuksen jälkeisen opiskelijahuollon osalta.

-          Erityisen vaativan opetuksen järjestäminen ja iiläisen kasvun ja oppimisen polun kehittäminen.

-          Palvelusuunnitelman mukaisten kiinteistöselvitysten tekeminen Valtarin, aseman ja Jakun kouluille.

-          Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen laajuus ja asiakasmaksujärjestelmän kehittäminen.

-          Esiopetuksen järjestämisen tarkastelu.

 

Toiminnan muutokset ja painopisteet varhaiskasvatuksessa:

-          Kunnallisen varhaiskasvatuksen laatu ja palvelusetelijärjestelmän kehittäminen.

-          Esiopetuksen järjestämiseen liittyvien linjausten ja periaatteiden tarkastelu huomioiden kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu.

 

Keskeiset kehittämiskohteet opetuksessa

-          Laadukkaan opetuksen, arvioinnin ja oppilashuollon kehittäminen.

-          Oppivelvollisuuden laajentumisen kehittäminen.

-          Hyvinvointialueiden kanssa tehtävän yhteistyön kehittäminen, muutosten hahmottaminen ja ohjauksen ja vaikuttamisen varmistaminen.

-          Työhyvinvoinnin ja työkyvyn edistäminen.

-          Oppilaiden ja opiskelijoiden hyvinvoinnin edistäminen (erityisesti hyvinvoivan kasvuyhteisön prosessin, tunne- ja vuorovaikutustaitojen edistämisen sekä yhteisöllisyyden ja osallisuuden  kautta).

-          Johtamisen ja opetuksen henkilöstön osaamisen ja ammattitaidon kehittäminen.

-          Kansainvälisyyden ja kieltenopetuksen kehittäminen.

-          Uuden kuntastrategian toteuttaminen ja sen mukaisten arvojen ja painopistealueiden edistäminen.

-          Kestävän kehityksen mukaisten toimien edistäminen ja painopisteiden toteuttaminen.

 

Keskeiset kehittämiskohteet varhaiskasvatuksessa:

-          Laadukkaan ja kysyntään vastaavan varhaiskasvatuksen kehittäminen.

-          Esiopetuksen laadun kehittäminen

-          Varhaiskasvatuksen henkilöstön työhyvinvoinnin ja työkyvyn edistäminen.

-          Varhaiskasvatushenkilöstön saatavuuden parantaminen.

-          Varhaiskasvatuksen pedagoginen kehittäminen varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti (mm. tunne- ja vuorovaikutustaidot, kiusaamisen ehkäisy, lasten ja vanhempien osallisuus).

 

 

Esittelijä vs. sivistysjohtaja Jari-Jukka Jokela  

 

Päätösesitys Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää hyväksyä esitetyn talousarvioon 2023 perustuvan käyttösuunnitelman opetuksen, varhaiskasvatuksen, toimialan hallinnon sekä näiden alaisten yksiköiden ja kustannuspaikkojen osalta ja määrittää sitovuustasoksi tulosaluetason. 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa