RSS-linkki
Kokousasiat:https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.11.2022/Pykälä 305
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Yhdyskuntapalvelut/täyttölupa: Kiinteistöpäällikön viran täyttölupa
Khall 07.11.2022 § 305
298/01.01.01.00/2022
Valmistelija hallinto- ja talousjohtaja Virpi Kolehmainen
Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 26.9.2022, § 83 hyväksynyt hallinnonuudistuksen mukaisen organisaation ylimmän, johtoryhmä -tason sekä hallinnonuudistuksen aikataulun osana talousarvion laatimisprosessia. Hallintosääntö päivitetään organisaatiomuutosta vastaavaksi loppuvuoden 2022 aikana.
Vuoden 2023 alusta uuden kunnan organisaation on vastattava kunnan uutta roolia ja toimintaa sekä laaditun strategian ja sen lupauksien toteuttamista. Selkeämpi organisaatio helpottaa toimintojen yhtenäistämistä, yhteistyötä, roolien muodostumista sekä johtamista ja tarkkaa taloudenpitoa. Esitetyn kaltainen organisaatio tehostaa myös johtoryhmätyöskentelyä.
Kunnanhallitus on pyytänyt toimialoilta esityksiä johtoryhmätason alapuolisen organisaation muodostamiseksi ja johtamisjärjestelyjen toteuttamiseksi. Yhdyskuntalautakunta on käsitellyt kokouksissaan 18.10.2022 ja 28.9.2022 osana vuoden 2023 talousarviokäsittelyä toimialan, sen palvelujen ja tehtävien organisointia; 45 § mukaan lautakunta päättää kiinteistöpäällikön palvelussuhteeseen ottamisesta.
Hallintosäännön 41 § mukaan avoimeksi tulleeseen tehtävään, johon on määrärahavaraus, tulee hakea täyttölupa kunnanhallitukselta. Hallintosäännön 44 § mukaan viran julistaa haettavaksi palvelussuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen.
Kiinteistöpäällikkö on irtisanoutunut 21.4.2022. Viranhoito on päättynyt 8.5.2022.
Yhdyskuntapalvelut esittää kiinteistöpäällikön virkaan täyttölupaa.
Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää myöntää täyttöluvan kiinteistöpäällikön virkaan.
Päätös Hyväksyttiin.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |