Dynasty tietopalvelu
Iin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.09.2025/Pykälä 211



Kokousasian teksti

Kirkkorannan asemakaavan kaavoituksen käynnistäminen

 

 

Khall 01.09.2025 § 211  

245/10.02.03/2025  

 

Valmistelija Kunnanarkkitehti Tapani Pukinkorva

 

Iin kunnanhallitus päätti 22.2.2021 kokouksessa käynnistää asemakaavan muutoksen korttelissa 23. Vuoden 2022 aikana kunta päätti pysäyttää kaavoituksen ja pyrki hankkimaan ratkaisuja korttelin toteutukselle arkkitehtuurisuunnittelukilpailun kautta. Kaavoitus jäi odottamaan kilpailun tuloksia. Kilpailua valmisteltaessa todettiin, että korttelin 23 lähellä sijaitsevat alueet, erityisesti toteutumattomat ja vähempitehokkuuksiset tontit Jokisuuntien varrella, tulisi tarkastella aluesuunnittelun kautta uudelleen, jotta kunnan keskustan kehittyminen olisi tehokasta. Kilpailua varten aluerajausta laajennettiin kattamaan myös ympäröiviä alueita.

 

Kirkonrannan alueen ideakilpailu järjestettiin vuonna 2024. Siihen saatiin yli 70 ehdotusta ja voittaja julkaistiin syyskuussa 2024. Kilpailun pääpalkinnon yhteyteen jätettiin myös mahdollisuus toteuttaa alueen uusi asemakaavasuunnittelu voittaneen ehdotuksen tekijän kanssa.

 

Iin keskustaajaman Kirkkoranta on tunnistettu kunnan kaavoituskatsauksessa 2025 asemakaavoitettavaksi alueeksi. Ideakilpailun ratkettua alueen suunnittelun pohjaksi kunta sai käyttöoikeuden palkittuihin töihin (5 kpl), joita voidaan käyttää kaavatyön runkona. Kaavoituskatsauksen pohjalta kunta on tilannut kesällä 2025 luontoselvityksen alueelta sekä sopinut tilaavansa kaavoitettavan alueen asemakaavoitustyön LUO Arkkitehdit Oy:ltä.

 

Kaavoituksen käynnistämisestä ja osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta pidetään yleisötilaisuus 24.9.2025

 

Esityslistan liitteenä osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka Iin kunta

 

Päätösesitys 

Kunnanhallitus päättää

1) päättää käynnistää Kirkkorannan asemakaavan laatimisen

2) kuuluttaa asemakaavan laatimisen vireille

3) asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville 8.9-9.10.2025 väliseksi ajaksi.

 

Päätös 

Päätösesitys hyväksyttiin.

 

 

 

 

Ptk tark.