Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 83

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Iin kunnan toimintakertomus ja tilinpäätös 2023

 

 

Khall 25.03.2024 § 83  

55/02.02.02/2024  

 

Valmistelija controller Helena Sipola

 

Kuntalain 115 § mukaan kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa otettava kantaa tilikauden tulokseen sekä tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä ja toimenpiteistä kattamattoman alijäämän tasapainottamiseksi taloussuunnitelma-kaudella.

 

Iin kunnan tilikauden tulos ennen poistoeron muutosta ja varausten muutoksia on  727.609,62 euroa ylijäämäinen. Tulokseen sisältyy myös Iin vesiliikelaitoksen tulos, joka käsitellään kirjanpitosäännösten mukaisesti omassa kirjanpidossa.

 

Kunnanhallitus esittää tilikauden tuloksen käsittelystä seuraavaa:

 

1) Tuloutetaan peruskunnan ja liikelaitosten poistoeroa suunnitelman mukaan 66.379,53 euroa.

 

Tilikauden tulos         727.609,62 €

Poistoeron vähennys                          66.379,53 €

Tilikauden ylijäämä 31.12.2023        793.989,15 €

 

2) Edellä olevien poistoeron tuloutuksen ja vapaaehtoisen varauksen jälkeen Iin kunnan tilikauden ylijäämäksi muodostuu 793.989,15 euroa, josta kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se siirretään taseen vapaaseen omaan pääomaan tilikauden ylijäämään ja edellisten tilikausien ylijäämän lisäykseksi.

 

Taseessa on edellisten vuosien ylijäämä       2.400.192,62 €

Vuoden 2023 tilikauden ylijäämä                   793.989,15 €

Kertynyt ylijäämä 31.12.2023        3.194.181,77 €

 

3) Esitystä talouden tasapainottamiseen ei tilikauden tuloksen perusteella tarvita, koska taseessa ei ole aikaisemmilta tilikausilta kertyneitä alijäämiä.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kunnanhallitus

1) hyväksyy ja allekirjoittaa vuoden 2023 tilinpäätöksen,

2) antaa sen tilintarkastajan tarkastettavaksi sekä

3) saattaa sen tarkastuslautakunnan käsittelyn jälkeen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi 30.6.2024 mennessä.

Kunnanhallitus oikeuttaa controllerin tekemään tilinpäätökseen teknisiä muutoksia.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa