Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 11.03.2024/Pykälä 14

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Valtiokonttorin päätös koskien Iin Vuokratalot Oy:n hakemusta lainaehtojen muuttamisesta

 

 

Khall 05.02.2024 § 33 

 

Valmistelija toimitusjohtaja Antti Tuomaala Iilaakso Oy

 

Iin Vuokratalot Oy on hakenut Valtiokonttorilta aravalainojen muuttamista yhtiöllä oleville aravalainoille. Valtiokonttori on hyväksynyt hakemuksen päätöksessä 8.11.2023, dnro VK/4664/07.03.04/2023-14 yksilöidyllä tavalla myönnettyihin lainoihin. Yhtiön omistajan toimenpiteenä Valtiokonttori edellyttää, että Iin Vuokratalot Oy:n omistajana Iin kunta ei peri yhtiöön sijoittamilleen omille varoille korkoa lainaehtojen muutosaikana eli vuosina 2023 - 2029. Omilla varoilla tarkoitetaan yhtiön kaikkia omia varoja eli muun muassa osakepääomaa, rakennusrahastoa, pääomalainaa, avustuksia, niin sanottua tertiäärilainaa sekä rahalaitoslainaksi konvertoitua tertiäärilainaa. Lisäksi yhtiön omiin varoihin sisältyviä niin sanottuja tertiäärilainoja tai rahalaitoslainaksi konvertoituja tertiäärilainoja ei saa lyhentää aravalainojen laina-aikana.

 

Aravalainojen lainaehtojen muuttamisesta annettuun lakiin (1023/2002, muutettu 446/2013) sisältyy edellytys omistajan toimenpiteistä myönnettäessä lainansaajan aravalainoille lainaehtomuutos. Kyseisen lain 8 §:n on kirjattu omistajalta edellytettävät toimenpiteet. Kiinteäehtoisen lainan, vuosimaksulainan ja ehdoiltaan vuosimaksulainaksi muutetun lainan lainaehtojen muuttamisen ehtona on, että aravavuokrataloyhteisön tai asumisoikeustaloyhteisön omistaja

 

 1) huolehtii pitkäjänteisesti ja täysimääräisesti omasta taloudellisesta ja muusta vastuustaan taloyhteisön talouden tervehdyttämiseksi;

 

2) noudattaa Valtiokonttorin hyväksymää 4§:n 2 momentissa tarkoitettua tervehdyttämissuunnitelmaa siitä, miten yhteisön taloutta tervehdytetään tai miten estetään yhteisön ajautuminen taloudellisiin vaikeuksiin;

 

3) ei peri sijoittamilleen omille varoille korkoa lainaehtojen muutosaikana ja

 

4) täyttää muut Valtiokonttorin lainaehtojen muuttamisen yhteydessä määräämät ehdot.

 

Omilla varoilla tarkoitetaan tässä yhteydessä kaikkia omistajan yhtiöön sijoittamia varoja, kuten Iin Vuokratalojen asiassa esimerkiksi osakepääomaa. Iin kunta on sijoittanut yhtiöön varoja osakepääoman muodossa.

 

Omistajan tulee lainaehtomuutoksia myönnettäessä sitoutua omien varojen korottomuuden ehtoon koko lainaehtomuutoksen voimassaoloajalle. Valtiokonttori pyytää siten, että Iin kunta käsittelee asian pikimmiten ja tekee edellytyksen hyväksymisestä päätöksen.

 

Kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston tulee hyväksyä tämä edellytys ja kyseisiin päätöksiin liitetään kunnalle tiedoksi lähetetty Valtiokonttorin päätös.

 

Iin Vuokratalot eivät lyhennä omiin varoihin sisältyviä tertiäärilainoja tai pääomalainoja aravalainojen laina-aikana. Iin kunta ei ole myöntänyt Iin Vuokratalot Oy:lle pääomalainaa, ei tertiäärilainaa eikä rahalaitoslainaksi konvertoitua tertiäärilainaa.

 

Iin kunta on vuosien 2008 - 2023 aikana tehnyt seitsemän eri takauspäätöstä Iin Vuokratalojen Kuntarahoitukselta nostamiin lainoihin (Kvalt 30.6.2008 § 63, Kvalt 29.12.2008 § 124, Kvalt 1.6.2009 § 69, Kvalt 21.9.2009 § 101, Kvalt 23.6.2010 § 45 ja Kvalt 9.9.2013 § 107, Kvalt 19.4.2021 § 118 ). Lainojen pääoma per 31.12.2023 on 3.847.040 euroa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto päättää, että Iin Vuokratalot Oy:n omistajana Iin kunta ei tule perimään yhtiön omille varoille korkoa lainaehtojen muutosaikana eli vuosina 2023 - 2029 ja hyväksyy siten Valtiokonttorin omistajan toimenpiteitä koskevan ehdon.

 

Päätös Asia palautetaan valmisteluun.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Reijo Kehus (peruste: Iin Vuokratalot Oy hallituksen pj) ja Risto Säkkinen (peruste: Iin Vuokratalot Oy hallituksen jäsen) poistuivat esteellisinä pykälän 33 käsittelyn ajaksi (klo 21.37 - 21.42).

 

 

Khall 19.02.2024 § 43 

 

Valmistelija toimitusjohtaja Antti Tuomaala Iilaakso Oy

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto päättää, että Iin Vuokratalot Oy:n omistajana Iin kunta ei tule perimään yhtiön omille varoille korkoa lainaehtojen muutosaikana eli vuosina 2023 - 2029 ja hyväksyy siten Valtiokonttorin omistajan toimenpiteitä koskevan ehdon.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Reijo Kehus (peruste: Iin Vuokratalot Oy hallituksen pj) ja Risto Säkkinen (peruste: Iin Vuokratalot Oy hallituksen jäsen) poistuivat esteellisinä pykälän 43 käsittelyn ajaksi (klo 19.06 - 19.07).

 

 

Kvalt 11.03.2024 § 14  

34/02.02.02/2024  

 

  

  

Päätös Hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että esteellisenä kokouksesta pykälän 14 käsittelyn ajaksi (klo 18.21 - 18.27) poistuivat Reijo Kehus (peruste: Iin Vuokratalot Oy hallituksen pj), Oili Kaleva (peruste: Iin Vuokratalot Oy hallituksen jäsen), Kirsti Keränen (peruste: Iin Vuokratalot Oy hallituksen jäsen), Tauno Kivelä (peruste: Iin Vuokratalot Oy hallituksen jäsen), Pekka Koskela (peruste: Iin Vuokratalot Oy hallituksen jäsen) Ja Risto Säkkinen (peruste: Iin Vuokratalot Oy hallituksen jäsen). Varajäseninä kokoukseen osallistuivat (klo 18.21 - 18.27) Harri Sanaksenaho (Reijo Kehuksen varajäsen) ja Mika Jutila (Pekka Koskelan varajäsen).

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa