Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.02.2024/Pykälä 42

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanvaltuuston kokouksen päätösten täytäntöönpano

 

Khall 19.02.2024 § 42 

 

Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten toimeenpanosta ja laillisuudesta.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kunnanhallitus toteaa, etteivät kunnanvaltuuston 12.2.2024 pidetyn kokouksen päätökset ole syntyneet virheellisessä järjestyksessä tai menneet valtuuston toimivaltaa ulommaksi taikka olleet muutoin lainvastaisia sekä päättää toimeenpanna kunnanvaltuuston päätökset seuraavasti:

 

 

§ 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

§ 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta

§ 3 Katsaus valmisteluvaiheen asioihin

§ 4 Eroanomus keskusvaalilautakunnan jäsenyydestä, Jani Ojala

§ 5 Sidonnaisuusilmoitukset

§ 6 Päätös luonnonmuistomerkin rauhoittamisesta

§ 7 Hallintosääntö hyväksytty 12.12.2022 / päivittäminen

§ 8 Tiedonantoasiat

§ 9 Valtuustoaloitteet

§ 10 Kiireellisenä käsiteltävät asia

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa