Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
Pöytäkirja 01.02.2024/Pykälä 11

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvaukset 2024

 

 

Opetvarh 01.02.2024 § 11  

27/12.07.00.04/2024  

 

Valmistelija Perhepäivähoidon ohjauksesta vastaava Kirsti Tuominen

 Varhaiskasvatuspäällikkö Virpi Risteelä

 

Omassa kodissaan työskentelevälle kunnalliselle perhepäivähoitajalle korvataan lapsen hoidosta aiheutuneet välittömät kustannukset kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen KVTES (2022-2025) perhepäivähoitajia koskevan liitteen 12 13 §:n (Perhepäivähoidon kustannuskorvaus) mukaan vähintään Suomen Kuntaliiton kulloinkin voimassa olevan perhepäivähoidon kustannuskorvauksia koskevan suosituksen mukaisesti. 

 

Suomen Kuntaliitto on antanut suosituksen kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvauksista vuodelle 2024. Kuntaliitto on keskustellut asiasta valmisteluvaiheessa Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja Julkisen alan unioni JAU ry:n kanssa.

 

Kustannuskorvausten tarkistamisessa käytetään kuluttajahintaindeksiä ja sen alaindeksiä 01 Elintarvikkeet ja alkoholittomat juomat. Vuoden 2024 hinnat korotetaan vuoden 2023 toteutuneen kuluttajahintaindeksin perusteella.

 

Suomen Kuntaliitto esittää, että kunnallisessa perhepäivähoidossa suoritetaan ajalla 1.1.-31.12.2024 omassa kodissaan työskenteleville perhepäivähoitajille seuraavien yksikköhintojen pohjalta laskettuja kustannuskorvauksia. Korvausten on tarkoitus kattaa hoidosta hoitajalle aiheutuvat todelliset kustannukset.

 

alle kouluikäinen  koululainen

 

 aamiainen, välipala tai iltapala  0,91  1,45 

 

 lounas tai päivällinen     2,15  2,80 

 

 muu kustannus     2,10  2,10 €/päivä

 

Muun kustannuksen osuus muussa kuin kokopäiväisessä hoidossa lasketaan suhteutettuna päivittäisen hoitoajan ajoittumiseen ja pituuteen.

 

Kustannuskorvaussuositus ei koske muuta perhepäivähoitoa kuin perhepäivähoitajan omassa kodissaan antamaa varhaiskasvatusta. Muita kuin elintarvikekustannuksia ei varhaiskasvatuslain mukaan edellytetä perheille korvattaviksi. Järjestettäessä perhepäivähoitoa saman perheen lapsille heidän omassa kodissaan ei elintarvikekorvausta varhaiskasvatuslain 11 § 2 momentin (540/2018) mukaisesti suoriteta. Sen sijaan elintarvikekorvaus maksetaan ruokailusta vastaavalle perheelle/perheille kaikista hoidossa olevista lapsista silloin, kun kaikki lapset eivät ole saman perheen lapsia.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Lukkari Tuomo

 

Päätösesitys Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää hyväksyä kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvaukset vuodelle 2024 edellä esitetyn Kuntaliiton suosituksen mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa