Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.02.2024/Pykälä 26

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Katsaus valmisteluvaiheen asioihin

 

Khall 05.02.2024 § 26  

    

 

Kunnanjohtaja informoi kunnanhallitusta valmistelussa olevista sekä muistakin kuntaan ja kunnan toimintaan vaikuttavista asioista. Samassa yhteydessä on mahdollisuus käydä keskustelua ko. katsauksen pohjalta ja evästää valmistelutyötä. Katsauksen aikana voidaan myös kuulla viranhaltijoita, ulkopuolisia asiantuntijoita ja muita sidosryhmiä.

 

- Rantakestilän (Riemuliiteri) vuokrasopimus

- Seudullisen joukkoliikenteen vyöhykehinnottelu

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kuullaan tilannekatsaus ja merkitään tiedoksi.

 

Päätös Ennen esityslistalla olevien asioiden käsittelyä kunnanhallitus kuuli yhteenvedon seuraavista esityslistan ja valmisteluasteen asioista:
- § 33 Valtiokonttorin päätös koskien Iin Vuokratalot Oy:n hakemusta lainaehtojen muuttamisesta; toimitusjohtaja Antti Tuomaala Iilaakso Oy klo 18.07 - 18.28
- § 32 Päätös luonnonmuistomerkin rauhoittamisesta ja Rantakestilä/vuokrasopimus; elinvoimajohtaja Helena Illikainen klo 18.29 - 19.00
- § 30 Oulun seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma 2040, yhdyskuntajohtaja Eelis Rankka klo 19.00 - 19.27

Muut valmisteluvaiheen asiat:
- Oulunkaaren Työterveys Oy
- Rantakairan Sähkö Oy
- Ii 650 v. juhla

Merkittiin pöytäkirjaan, että Marjukka Manninen (peruste: Oulunkaaren Työterveys Oy:n hallituksen varajäsen), Johannes Tuomela (peruste: Oulunkaaren Työterveys Oy:n hallituksen varajäsen) ja Risto Säkkinen (peruste: Oulunkaaren Työterveys Oy:n hallituksen jäsen) poistuivat esteellisinä esittelyn (klo 17.07 - 18.05)

Merkittiin pöytäkirjaan, että Reijo Kehus (peruste: Iin Vuokratalot Oy hallituksen pj) ja Risto Säkkinen (peruste: Iin Vuokratalot Oy hallituksen jäsen) poistuivat esteellisinä pykälän 31 esittelyn (klo 18.07 - 18.28) ja käsittelyn ajaksi (klo 21.37 - 21.42).

Merkittiin pöytäkirjaan, että Johannes Tuomela ja Reijo Kehus (peruste: Rantakairan Sähkö Oy:n hallituksen jäsen) poistui esteellisenä esittelyn ajaksi klo 19.46 - 19.53.

Merkittiin valmisteluvaiheen asiat tiedoksi.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Mika Hast liittyi kokoukseen klo 17.15.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Jari-Jukka Jokela poistui kokouksesta klo 18.26 ja Jussi Kurttila klo 18.57.

Merkittiin pöytäkirjaan, että elinvoimajohtaja Helena Illikainen poistu kokouksesta klo 19.27 ja yhdyskuntajohtaja Eelis Rankka klo: 19.33.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanhallitus piti kokoustauon klo 19.33 - 19.45.

 

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa