Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 292

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Katsaus valmisteluasteen asioihin

 

Khall 11.12.2023 § 292  

    

 

Kunnanjohtaja informoi kunnanhallitusta valmistelussa olevista sekä muistakin kuntaan ja kunnan toimintaan vaikuttavista asioista. Samassa yhteydessä on mahdollisuus käydä keskustelua ko. katsauksen pohjalta ja evästää valmistelutyötä. Katsauksen aikana voidaan myös kuulla viranhaltijoita, ulkopuolisia asiantuntijoita ja muita sidosryhmiä.

 

-          Oulun seudun kuntien lausunto valtion väyläverkon investointiohjelmaan

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kuullaan tilannekatsaus ja merkitään tiedoksi.

 

Päätös Ennen esityslistalla olevien asioiden käsittelyä kunnanhallitus kuuli yhteenvedon seuraavista valmisteluasteen asioista:
- Oulun seudun kuntien lausunto valtion väyläverkon investointiohjelmaan; yhdyskuntajohtaja Eelis Rankka klo 17:05 - 17.23
- KJ:n katsaus:
  - Pohde/Hyvinvointialueen talouden tasapainottamisen toimenpide-ehdotukset/Pelastustoimen yksiköt kunnan alueella
  - kuntien rahoitusjärjestelmän uudistaminen/keskustelu voimalaitosverojen sisällyttämiseksi kuntien valtionosuuksien tasausjärjestelmään
  - kunnanhallituksen puheenjohtajan ja kunnanjohtajan välinen kehityskeskustelu 7.12.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Sanna Valaja saapui kokoukseen klo 17.04 ja Mika Hast klo 17.19.

 

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa