Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 30.11.2023/Pykälä 77

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Pentinkankaan yritysalueen rakennuttaminen

 

 

Yhdltk 30.11.2023 § 77  

29/10.03.01.00/2023  

 

Valmistelija yhdyskuntajohtaja Eelis Rankka

 

Talousarviossa 2023 ja talousarvioluonnoksessa 2024 on varattu investointimäärä Pentinkankaan yritysalueen kunnallistekniikan rakentamiseen. Hankkeelle on myönnetty EAKR-avustus.

 

Urakkassa parannettaan Yrittäjäntien katurakenteet sekä rakennettaan Rakentajantie kokonaisuudessaan. Lieksentielle esitetään rakennettavaksi jalankulku- ja pyörätie Pikkutannilantiestä pohjoiseen kaava-alueen rajalle. Pikkutannilantien liittymäalue esitetään oikaistavaksi asemakaavan mukaiselle katualueelle. Kadut rakennetaan avo-ojallisiksi ja on rakenteiltaan mitoitettu teollisuusalueen tarvetta vastaaviksi. Kaduille rakennetaan valaistus. Iin vesiliikelaitos toteuttaa samassa urakassa alueen tarvitsevat vesihuoltotyöt.

 

Kunnan hallintosäännön mukaan yhdyskuntalautakunta päättää rakennushankkeen kilpailutuksesta.

 

 

Esittelijä Yhdyskuntajohtaja Rankka Eelis

 

Päätösesitys Yhdyskuntalautakunta hyväksyy urakan tarjouspyynnön.

 

Päätös Hyväksyttiin.
_________

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa