Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
Pöytäkirja 14.12.2023/Pykälä 115

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Laskujen ja tositteiden tarkastajat ja hyväksyjät vuodelle 2024 / opetus ja varhaiskasvatus

 

Opetvarh 14.12.2023 § 115  

275/02.02.02/2023  

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Tuomo Lukkari

 

  Kunnanhallituksen, lautakuntien ja johtokuntien on vuosittain määrättävä tositteiden ja laskujen hyväksyjät, käsittelijät sekä vastaanottajat siten, että toimivalta- ja vastuusuhteet ovat selkeät ja tarkoituksenmukaiset. Tositteiden ja laskujen hyväksymisoikeus on sidottu tehtävään ja asemaan. Tarkastajaksi nimetään henkilö, joka tehtävänsä ja vastuualueensa puolesta on selvillä tilauksista, niiden toimittamisesta ja laskureskontrasta. Hyväksyjäksi on määrättävä henkilö, jolla on tosiasialliset mahdollisuudet vastata talousarviosta sekä varojen käytöstä ja valvonnasta. Tarkastajan ja hyväksyjän tulee olla eri henkilö. Laskujen tarkastamisesta ja niihin liittyvistä vastuualueista on tehty suunnitelma henkilöstöpalavereissa.

 

  Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan alaisina ovat seuraavat tulosalueet/sitovuustasot:

 

 - Toimialan hallinto

 - Opetuspalvelut

 - Varhaiskasvatuspalvelut

 

 Laskujen ja tositteiden tarkastajiksi ja hyväksyjiksi sivistysjohtaja esittää talousarviovuodelle 2024 seuraavaa:

 

 1. laskujen ja tositteiden hyväksyjiksi:

 - toimialan hallintoon sivistysjohtajan ja varhaiskasvatuspäällikön

 - toimialan yksiköihin yksikön johtajan

 - hankkeiden ja projektien osalta erikseen nimetyt vastuuhenkilöt

 - lisäksi annetaan sivistysjohtajalle ja varhaiskasvatuspäällikölle laskujen hyväksymisoikeus kaikkien toimialaa koskevien  laskujen osalta

 - kaikkien edellä mainittujen osalta annetaan hyväksymisoikeus lisäksi sijaiseksi määrätylle sijaisuuden ajalle

 

 2. Laskujen ja tositteiden asiatarkastajiksi:

 - toimistosihteerit (4) koko toimialan osalta

  - koulusihteeri opetuspalveluiden osalta

 - yleishallinnon toimistosihteerit (2) koko toimialan osalta

 - hankkeiden ja projektien osalta erikseen nimetyt vastuuhenkilöt

 

 Asiatarkastajat sijaistavat toisiaan tarvittaessa.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Lukkari Tuomo

 

Päätösesitys Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää hyväksyä ja nimetä toimialan laskujen ja tositeiden tarkastajat ja hyväksyjät esitetyllä tavalla.

 

Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa