Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Iin vanhus- ja vammaisneuvosto
Pöytäkirja 28.11.2023/Pykälä 39

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

Yli 64-vuotiaiden ja liikuntarajoitteisten kuntalaisten omien talvikenkien nastoittaminen

 

 

Iivavamn 28.11.2023 § 39  

69/00.01.03.00/2023  

 

 

Iin Vanhus- ja vammaisneuvosto pilotoi ikäihmisten ja liikuntarajoitteisten kuntalaisten  omien talvikenkien nastoituksen ajalla 1.12.2022 - 31.3.2023.

 

Operaatio Nasta aloitettiin joulukuussa yli 70-vuotiaiden osalta ja maaliskuussa ikää laskettiin yli 65-vuotiaisiin kuntalaisiin. Pilotin aikana töissä oli palkkatuella henkilö, eri kylät sekä yhdistykset lähtivät kampanjaan mukaan, jolloin nastakiertue tavoitti kuntalaisia laajasti eri kylillä. Operaatio Nasta pilotissa nastoitettiin yli 300 kenkäparia. Käytettyjen nastojen lukumäärä oli noin 16/kenkä, jotta saatiin kaatumista ennaltaehkäisevä tulos. Kaikkiaan nastoja käytettiin pilotin aikana yhteensä 9000 kpl. Nastoina käytettiin 9 mm ja 12 mm nastoja - pienemmät kevyempään liikkumiseen ja isommat esim. vaellus- ja metsätyötyyppiseen liikkumiseen. Iin kunta on haja-asutusvaltainen sekä omakotitalovaltainen, joten luonnossa liikkuminen sekä erilaiset halkohommat ovat normaalia ikääntyneiden liikuntaa, joten oli perusteltua nastoittaa tarvittaessa kahdet kengänpohjat/henkilö.

 

Kaatumisista ja putoamisista johtuvat kuolemat ovat iäkkäillä hyvin yleisiä. Kuolemaan johtaneita kaatumisia ja putoamisia tapahtuu muuten enemmän miehille, mutta 85-vuotta täyttäneiden ikäryhmissä naisille. Kuitenkin väestöön suhteutettuna kuolemia tapahtuu kaikissa iäkkäiden ikäryhmissä miehille enemmän kuin naisille. Riski nousee merkittävästi 85-vuotta täyttäneillä. Noin 4 %:ssa iäkkäiden kaatumis- ja putoamiskuolemista on kirjattuna päihtymys.

 

Hyte-indikaattoreista seurataan kaatumisen vaikutuksia hyvinvointiin;

-       Kaatumiset

-       Kaatumisiin ja putoamisiin liittyvät hoitojaksot 65-vuotta täyttäneillä

-       Lonkkamurtumat 65-vuotta täyttäneillä, %

 

Miten voit estää kaatumisen?

-       Kartoita kaatumisen vaaratekijät ja puutu niihin? https://ukkinstituutti.fi/aineistot/sahkoinen-kaatumisvaaran-itsearviointikysely/

-       Voit tehdä sähköisen kaatumisvaaran itservioinnin? https://ukkinstituutti.fi/aineistot/tarkistuslista/

-       Säilytä sosiaaliset suhteet ja elinpiiri

-       Liiku säännöllisesti ja monipuolisesti

-       Käytä hyviä jalkineita ja liukuesteitä tai nastoita omat ulkojalkineesi

-       Ota apuvälineitä käyttöön oikea-aikaisesti

 

Iin vanhus- ja vammaisneuvosto on lähestynyt pe 17.11.2023 Pohteen Kuntouttavan työtoiminnan Iin yksikköä ja käydyn keskustelun perusteella käynnistämme joulukuussa 2023 alkaen Operaatio Nasta64 pilotin.

 

Yhdyspintayhteistyö Iin kunnan ja Pohteen sekä järjestöjen välillä kaatumisten ennaltaehkäisemiseksi.

Iin kunnan hyvinvointipalvelut tehtävät:

-       Yhteistyön kehittäminen

-       hankkii nastat - n. 5000 kpl 12 mm - jäljellä syksyllä 2022 ostettuja 9 mm nastoja
n. 5000 kpl. Luovuttaa akkuporakoneen nastoituskäyttöön

-       kampanjan markkinointi - lehti-ilmoitukset ja julisteet sekä some

 

 

 

Pohteen Kuntouttavan työtoiminnan tehtävät:

-       Yhteistyön kehittäminen

-       Työvoiman organisointi nastoitukseen

-       Nastoitus Nätteporin Iin kirjaston aulassa, Laitakuja 4 ja Kuivaniemi-talolla

 

Iin vanhus- ja vammaisneuvoston jäsenyhdistysten tehtävät:

-       Yhteistyön kehittäminen

-       Tiedotus ja viestin välittäminen kuntalaisille

 

 

Päätösesitys Merkitään tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa