Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 26.09.2023/Pykälä 59

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Tornikuja_RS_kartta1

Tornikujan katusuunnitelmien nähtäville asettaminen

 

 

Yhdltk 26.09.2023 § 59  

226/10.03.01.01/2022  

 

Valmistelija Kunnallistekniikkapäällikkö Reto Vartiainen

 

Tornikujalle on laadittu katusuunnitelmaehdotus. Katusuunnitelma perustuu Iin Kirkonseudun 16.4.2018 voimaan tulleen asemakaavan muutos. 

 

Tornikujaa esitetään suunnitelmissa parannettavaksi. Tornikujalle esitetään rakennettavaksi uudet rakennekerrokset, kuivatusjärjestelmä sekä asfaltointi kokonaisuudessaan. Katualue rakennetaan osittain avo-ojallisiksi.

Torninkujan valaistus pysyy ennallaan.

 

Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 §:n mukaisesti katusuunnitelmaehdotus on pidettävä kunnassa julkisesti nähtävänä vähintään 14 päivän ajan. Osallisilla on oikeus tehdä muistutus ehdotuksesta. Muistutus on toimitettava kunnalle ennen nähtävänäoloajan päättymistä. 

 

Nähtäville asettamisesta ja oikeudesta muistutuksen tekemiseen on ilmoitettava suunniteltuun alueeseen rajoittuvien kiinteistöjen omistajille ja haltijoille. Ilmoitus saadaan lähettää tavallisena kirjeenä. Ilmoituksen lähettäminen ei kuitenkaan ole tarpeen, jos asianomainen on hyväksynyt katusuunnitelmaehdotuksen. Ilmoituksen katsotaan tulleen asianomaisen tietoon, jos se on annettu postin kuljetettavaksi viimeistään viikkoa ennen nähtäville asettamista. Jos osallisia on muitakin, nähtäville asettamisesta ja oikeudesta muistutuksen tekemiseen on tiedotettava siten kuin kunnalliset ilmoitukset kunnassa julkaistaan.

 

Esittelijä Yhdyskuntajohtaja Rankka Eelis

 

Päätösesitys Yhdyskuntalautakunta päättää asettaa Torninkujan katusuunnitelmaehdotuksen maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 § mukaisesti julkisesti nähtäville 14 päivän ajaksi.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
_________

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa