Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 02.10.2023/Pykälä 228

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Äitienpäivän kunniamerkit vuodelle 2024

 

Khall 02.10.2023 § 228  

227/01.02.03.01/2023  

 

Valmistelija hallinto- ja talousjohtaja Virpi Kolehmainen

 

 Pohjois-Suomen aluehallintovirasto pyytää esityksiä vuoden 2024 äitienpäiväkunniamerkkien saajiksi toimialueellaan Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Sosiaali- ja terveysministeriön Pohjois-Suomen aluehallintoviraston alueelle ehdottama ohjeellinen kiintiö on kolme kunniamerkkiä.

 

 Jakelussa mainittuja pyydetään tiedottamaan alueellaan sopivaksi katsomallaan tavalla äitienpäiväkunniamerkkien hakumenettelystä ja tekemään omat perustellut esityksensä äitienpäiväkunniamerkkien saajiksi.

 

 Kunniamerkkien myöntämisperusteena ovat ehdokkaan ansiot lasten ja nuorten esimerkillisenä kasvattajana, perhe-elämän ja vanhemmuuden edistäjänä sekä laajemminkin yhteisvastuullisena toisista huolehtimisen ja välittämisen turvaajana.

 

 Ehdokkaiden alaikäraja on 40 vuotta. Pyrkimyksenä on, että palkittavat äidit edustavat mahdollisimman erilaisia ryhmiä: ansiotyössä käyviä, yksinhuoltajia, maaseudun emäntiä jne. sekä myös eri vähemmistöryhmiä, kuten romaneja, saamelaisia ja maahanmuuttajia. Ehdokkaiden tulee edustaa tasapuolisesti tämän päivän äitejä myös ikänsä puolesta. Lasten lukumäärä ei ole määräävä peruste palkitsemiselle.

 

 Biologisten äitien lisäksi voidaan esittää palkittavaksi myös adoptioäitejä ja sijaisäitejä. Huomioon otetaan myös laajempi yhteiskunnallinen kasvatusvastuu ja toiminta esim. lastensuojelu- ja perhejärjestöissä, nuoriso- ja urheilujärjestöissä, koululautakunnassa sekä vanhempainyhdistyksissä. Ammatissaan kasvattajina toimiville äitienpäiväkunniamerkkejä ei ole tarkoitus myöntää.

 

 Vähintään puolet ritarikunnille menevistä esityksistä kohdistetaan kuntien, järjestöjen tai vastaavien yhteisöjen tekemiin esityksiin. Enintään puolet kohdistetaan palkittaviksi esitettyjen äitien omien lasten jättämiin hakemuksiin.

 

 Esitykset on toimitettava Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon, perjantaihin 3.11.2023 mennessä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Esityksistä päätetään kokouksessa.

 

Päätös Siirrettiin seuraavaan kokoukseen.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa