Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 02.10.2023/Pykälä 225

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Katsaus valmisteluasteen asioihin

 

Khall 02.10.2023 § 225  

    

 

Kunnanjohtaja informoi kunnanhallitusta valmistelussa olevista sekä muistakin kuntaan ja kunnan toimintaan vaikuttavista asioista. Samassa yhteydessä on mahdollisuus käydä keskustelua ko. katsauksen pohjalta ja evästää valmistelutyötä. Katsauksen aikana voidaan myös kuulla viranhaltijoita, ulkopuolisia asiantuntijoita ja muita sidosryhmiä.

 

- Kuntaliiton ansiomerkit

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kuullaan tilannekatsaus ja merkitään tiedoksi.

 

Päätös Ennen esityslistalla olevien asioiden käsittelyä kunnanhallitus kuuli yhtä kunnanarkkitehdin virkaan haastateltua (klo 17 - 17.25).

Valmisteluvaiheen asiat:
- Kunnanjohtajan ajankohtaiset
  - AVIn ylijohtajan vierailu 26.9. ip
  - Asemanseudun suunnittelu käynnistynyt
  - Konserniohjaus/omistajapolitiikka (OSAOn strategiatyö, Iin Energia Oy:n strategiaprosessi)
  - HVA (kuntouttava työtoiminta, yhteistoimintasopimus lausuntokierroksella)
  - Lausunnot (huomiot VM siirtolaskelmiin, puoltolausunto Sanna Koiviston taiteilijaeläkkeeseen, PPL:n TA24esitys)
  - Talous (TA24 raami + 3%, kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen hakeminen)
  - 650-vuotisjuhla (kirjasto- ja kulttuuri johtaja sihteeriksi, TA24 varaus, Kuntaliiton ansiomerkit henkilöstölle)
  - Primavera -teoksen julkistus 18.10.

Merkittiin valmisteluvaiheen asiat tiedoksi.

Merkittiin pöytäkirjaan, että elinvoimajohtaja Helena Illikainen poistui kokouksesta klo 17.42.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Helka Tapio (Iilaakso Oy:n hallituksen jäsen) ja Petri Hyvönen (Iilaakso Oy:n hallituksen jäsen) poistuivat esteellisinä § 226/§48 käsittelyn (klo 18.40 - 18.41) ajaksi.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanhallitus piti kokoustauon klo 18.29 - 18.39.

 

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa