Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 25.09.2023/Pykälä 43

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Eroanomus luottamustehtävistä / Juho-Jussi Heinäaho

 

Khall 21.08.2023 § 194 

 

Valmistelija hallinto- ja talousjohtaja Virpi Kolehmainen

 

Juho-Jussi Heinäaho pyytää 21.7.2023 toimitetulla sähköpostiviestillä eroa luottamustehtävistä henkilökohtaisista syistä.             

 

Kuntalain (410/2015) 70 § 3 mom mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetuille ja varavaltuutetuille.

 

Vaalilain (714/1998) 93 § mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja, jos varavaltuutettujen määrä jää valtuusto toimikauden aikana vajaaksi.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että

1) se myöntää Juho-Jussi Heinäaholle eron
- kunnanvaltuuston jäsenyydestä
- kunnanhallituksen varajäsenyydestä
- opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan jäsenyydestä sekä
- kiinteistötoimituksen uskotun miehen toimesta

2) se toteaa, että valtuuston puheenjohtaja esittää pyynnön keskusvaalilautakunnalle määrätä Iin vasemmistoliitolle uusi valtuutettu

3) se valitsee
- uuden varajäsenen kunnanhallitukseen
- uuden jäsen opetus- ja varhaiskasvatuslautakuntaan sekä
- uskotun miehen kiinteistötoimituksiin

 

Päätös Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle että, se

1) se myöntää Juho-Jussi Heinäaholle eron
- kunnanvaltuuston jäsenyydestä
- kunnanhallituksen varajäsenyydestä
- opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan jäsenyydestä sekä

 - kiinteistötoimituksen uskotun miehen toimesta
- maakuntavaltuuston varajäsenyydestä

2) se toteaa, että valtuuston puheenjohtaja esittää pyynnön keskusvaalilautakunnalle määrätä Iin vasemmistoliitolle uusi valtuutettu

3) se valitsee
- uuden varajäsenen kunnanhallitukseen
- uuden jäsen opetus- ja varhaiskasvatuslautakuntaan sekä
- uuden varajäsenen maakuntavaltuuston

 

 

Kvalt 25.09.2023 § 43  

190/00.00.01.01/2023  

 

  

Päätös Hyväksyttiin.

Kunnanvaltuusto valitsi Juho-Jussi Heinäahon tilalle

- kunnanhallituksen varajäseneksi Tauno Kivelän
- opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan jäseneksi Sauli Keltamäen ja varajäseneksi Tauno Kivelän.
- maakuntavaltuuston varajäseneksi Tauno Kivelän.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa