Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 10.08.2023/Pykälä 49

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Alarannan kuivatus, vaihe 3

 

 

 

Yhdltk 20.06.2023 § 36 

 

 

Valmistelija Kunnallistekniikkapäällilkkö Reto Vartiainen

 

FCG Oy on valmistellut Alarannan kuivatuksen urakkakilpailutukseen liittyviä asiakirjoja. Urakan kohteena on Alarannan alueen vaiheen 3 kuivatuksen, vesihuollon ja valaistuksen parantaminen ja saneeraaminen. Kuivatus uusitaan Vaihtometsäntiellä, Takalantiellä, Riiheläntiellä, Pikkuniityntiellä sekä pieneltä osin Heinäläntiellä.

Vesihuolto uusitaan Vaihtometsäntiellä ja Takalantiellä. Valaistus uusitaan

Vaihtometsäntien ja Pikkuniityntien osuuksilla. Alarannan läntisten alueiden (vai-

heet 1 ja 2) kuivatusta, vesihuoltoa ja valaistusta on saneerattu vuosien 2021-

2022 aikana.

 

Vesiliikelaitos on suunnitellut omat saneerauksensa samassa yhteydessä ja heidän osuutensa laskutetaan erillisesti.

 

Talousarviossa on varattu investointimäärärahat Alarannan 3. vaiheeseen. Infra- ja ympäristöpalvelut kilpailuttavat hankinnan. Hankintaan kuuluu infra- ja ympäristöpalveluiden maanrakennusurakkakohteita vuodelle 2023. Hankinnan kokonaisarvo on noin 521 166 €.

 

Kunnan hallintosäännön, hankintaohjeen ja delegointipäätöksen mukaan yhdyskuntalautakunta päättää talousarvion mukaisten rakennushankkeiden suunnitelmista ja kustannusarviosta sekä hankinta- ja kilpailutuspäätöksistä yli 150 000 € hankkeiden osalta.

 

 

Esittelijä Yhdyskuntajohtaja Rankka Eelis

 

Päätösesitys Yhdyskuntalautakunta hyväksyy Alarannan alueen kuivatuksen, vesihuollon ja valaistuksen rakentaminen, vaihe 3 tarjouspyynnön ja lopullisten tarjousten valintaperusteet hankkeen kilpailutusta varten sekä valtuuttaa kunnallistekniikkapäällikön kilpailuttamaan hankkeen sekä tekemään hankintapäätöksen ja -sopimuksen tarjouskilpailun voittaneen yrityksen kanssa.

 

Muutettu päätösesitys


Yhdyskuntalautakunta hyväksyy Alarannan alueen kuivatuksen, vesihuollon ja valaistuksen rakentamisen, vaihe 3 tarjouspyynnön ja lopullisten tarjousten valintaperusteet hankkeen kilpailutusta varten.

 

Päätös Muutettu päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
_________

 

 ote: kunnallistekniikkapäällikkö, ympäristöasiantuntija

 

 

 

 

Yhdltk 10.08.2023 § 49  

1325/10.03.01.03/2021  

 

Valmistelija kunnallistekniikkapäällikkö Reto Vartiainen

 

Iin kunnan yhdyskuntapalvelut on pyytänyt tarjoukset Alarannan kuivatus, vaihe 3 -hankinnasta. Tarjouspyynnöt julkaistiin Cloudia Kilpailutus -järjestelmässä, joka on HILMA-integroitu.

 

Hankintalain mukaan kyseessä on kansallinen hankinta. Hankintamenettelynä käytetiin avointa menettelyä.

 

Tarjousaika oli 22.06.2023 - 21.07.2023. Määräaikaan mennessä saapui kolme (3) tarjousta. Tarjoukset avattiin ja kirjattiin suljetussa avaustilaisuudessa 21.07.2023. Kolme (3) tarjousta täyttivät hankintayksikön tarjoajalta edellyttämät tarjouspyynnössä ilmoitetut soveltuvuusvaatimukset ja olivat vertailukelpoisia. Tarjousten vertailutaulukko on esitetty tämän päätöksen liitteessä 1.

 

Tarjousten valintaperuste oli halvin hinta.

 

Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen jätti Saramachine Oy

hintaan 583 631,34 EUR / €/kokonaishinta (alv. 0 %).

- Kunnallistekniikan osuus 398 642,10 EUR (alv. 0 %)

- Vesilaitoksen osuus 184 989,24 EUR (alv. 0 %)

 

Esittelijä Yhdyskuntajohtaja Rankka Eelis

 

Päätösesitys Yhdyskuntalautakunta hyväksyy toimittajaksi Saramachine Oy 18.07.2023 tarjouksen mukaisesti hintaan 583 631,34 EUR / €/kokonaishinta (alv. 0 %) Alarannan alueen vaihe 3 kuivatuksen, vesihuollon ja valaistuksen rakentamiseen.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
_________

ote: tarjouksen tehneille

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa