Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 10.08.2023/Pykälä 46

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Talousarvion toteutuminen 1-6/2023 / yhdyskuntapalvelut

 

 

Yhdltk 10.08.2023 § 46  

190/02.02.00/2022  

 

Valmistelija yhdyskuntajohtaja Eelis Rankka

 

Talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan taloutta tulee seurata säännöllisesti kaikilla toimialoilla.  Kesäkuun tilannetta verrataan alkuperäiseen talousarvioon. Toteumaprosentti budjetin tasaisella toteutumisella saa kesäkuun lopussa olla 50,0 %.  

 

YHDYSKUNTAPALVELUT 

 

Toimintatuottojen osalta alitus johtuu Pohteen vuokrakiinteistöjen laskuttamattomista vuokrista sekä Kuivaniemen kaukolämpölaskutusten viiveestä. Ennuste on, että toimintatuotot toteutuvat suunnitelman mukaisesti. 

 

Toimintakulut ovat ylittyneet aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden osalta Kuivaniemen kaukolämpötoiminnan kulujen vuoksi, joita ei ole huomioitu alkuperäisessä talousarviossa.  

 

TOIMIALA (1 000 €) 

MTA 

2022 

TOT 1-6 

2022 

TA 

2023 

TAM 

2023 

MTA 

2023 

TOT 1-6 

2023 

TOT % 

2023 

TOT% 

2022 

Toimintatuotot 

 9 770 

 4 924 

 10 527 

   

 10 527 

 5 101 

48 % 

104 % 

Myyntituotot 

 4 470 

 2 207 

 3 536 

   

 3 536 

 1 600 

45 % 

73 % 

Maksutuotot 

  110 

  77 

  110 

   

  110 

  439 

399 % 

572 % 

Tuet ja avustukset 

  53 

   

  49 

   

  49 

  20 

41 % 

0 % 

Muut toimintatuotot 

 5 136 

 2 640 

 6 832 

   

 6 832 

 3 041 

45 % 

115 % 

Toimintakulut 

- 10 134 

- 4 806 

- 9 105 

   

- 9 105 

- 4 651 

51 % 

97 % 

Henkilöstökulut 

- 3 386 

- 1 622 

- 2 767 

   

- 2 767 

- 1 262 

46 % 

78 % 

Palvelujen ostot 

- 3 452 

- 1 615 

- 2 981 

   

- 2 981 

- 1 387 

47 % 

86 % 

Aineet, tarvikkeet ja tavarat 

- 2 868 

- 1 396 

- 2 637 

   

- 2 637 

- 1 659 

63 % 

119 % 

Avustukset 

-  64 

-  2 

-  64 

   

-  64 

-  1 

2 % 

66 % 

Muut toimintakulut 

-  364 

-  171 

-  656 

   

-  656 

-  342 

52 % 

200 % 

Toimintakate/jäämä 

-  364 

  119 

 1 422 

   

 1 422 

  450 

32 % 

379 % 

  

 Investoinnit 

  

  Kunta yhteensä 

Iin kunta yhteensä 

TA2023 

TAM2023 

MTA2023 

TOT 1-6 

Poikkeama 

TOT% 

Kunta 

  

  

  

  

  

  

MENOT 

-4 149 000 € 

-300 000 € 

-4 449 000 € 

-841 364 € 

3 607 636 € 

19 % 

TULOT 

0 € 

0 € 

0 € 

149 958 € 

149 958 € 

0 % 

NETTO 

-4 149 000 € 

-300 000 € 

-4 449 000 € 

-691 405 € 

3 757 595 € 

16 % 

  

Kokonaisuutena investoinnit toteutuvat loppuvuosipainotteisesti. Tammi-kesäkuun toteuma on kunnan investointimenojen osalta 19 %.   

 

Yleishallinto  

YLEISHALLINTO 

TA2023 

TAM2023 

MTA2023 

TOT 1-6 

Poikkeama 

TOT% 

Yleishallinto 

  

  

  

  

  

  

MENOT 

-370 000 € 

-300 000 € 

-670 000 € 

-180 880 € 

489 120 € 

27 % 

TULOT 

0 € 

0 € 

0 € 

149 958 € 

149 958 € 

0 % 

NETTO 

-370 000 € 

-300 000 € 

-670 000 € 

-30 921 € 

639 079 € 

5 % 

  

Yleishallinnon investointimenot ovat kohdistuneet maanhankintaan. Loppuvuoden aikana maanhankintamenot toteutunee suunnitelman mukaisesti riippuen maakauppojen toteutumisesta. Rautatieaseman suunnittelu valmistunee loppuvuoden aikana yhteistyössä Väyläviraston kanssa suunnitellusti. 

 

 

Sosiaali- ja terveyspalvelut

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT

TA2023

TAM2023

MTA2023

TOT 1-6

Poikkeama

TOT%

Sosiaali- ja terveyspalvellut

 

 

 

 

 

 

MENOT

-200 000 €

0 €

-200 000 €

0 €

200 000 €

0 %

TULOT

0 €

0 €

0 €

0 €

0 €

0 %

NETTO

-200 000 €

0 €

-200 000 €

0 €

200 000 €

0 %

 

Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut 

OPETUS- JA VARHAISKASVATUS 

TA2023 

TAM2023 

MTA2023 

TOT 1-6 

Poikkeama 

TOT% 

Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut 

  

  

  

  

  

  

MENOT 

-395 000 € 

0 € 

-395 000 € 

-4 139 € 

390 861 € 

1 % 

TULOT 

0 € 

0 € 

0 € 

0 € 

0 € 

0 % 

NETTO 

-395 000 € 

0 € 

-395 000 € 

-4 139 € 

390 861 € 

1 % 

  

Valtarin koulun tarveselvitys on käynnissä ja valmistuu loppuvuoden aikana. Korjauskohteista loppuvuoden aikana toteutuu Ojakylän koulun pihan asfaltointi, Pohjois-Iin ja Jakun koulun kattoremontti, Kuivaniemen ja Nikkarin koulujen aidat sekä Jakun koulun julkisivuremontti. Myös aurinkopaneelien hankintoja kiinteistöihin toteutetaan loppuvuoden aikana. 

 

Yhdyskuntapalvelut 

TEKNISET PALVELUT 

TA2023 

TAM2023 

MTA2023 

TOT 1-6 

Poikkeama 

TOT% 

Tekniset palvelut 

  

  

  

  

  

  

MENOT 

-3 184 000 € 

0 € 

-3 184 000 € 

-656 346 € 

2 527 654 € 

21 % 

TULOT 

0 € 

0 € 

0 € 

0 € 

0 € 

0 % 

NETTO 

-3 184 000 € 

0 € 

-3 184 000 € 

-656 346 € 

2 527 654 € 

21 % 

  

Teknisten palveluiden investoinnit sisältävät pääasiassa kunnallisteknisiä investointeja. Käynnissä olevia hankkeita ovat Maalismaantien pyörätie, asfaltointikohteet sekä liikuntapaikkainvestoinnit. Kaava-alueiden kehittäminen on valmistunut Liesharjun asuinalueen osalta. Pentinkankaan yritysalueen katurakentaminen aloitetaan loppuvuodesta. Praavan satamaan toteutaan uudet pienvenelaiturit. 

 

Loppuvuonna toteutetaan Tornikujan ja Oikopolun katusaneeraukset, Alarannan pintakuivatusurakka sekä katuvalaistushankkeet. Liikuntapaikkainvestointeja toteutetaan mm. Tikkamäen kuntoilupuiston osalta. 

 

Suunnitteluhankkeita on käynnistetty tai käynnistetään Iin keskustan, Illinsaaren, Pentinkankaan sekä Rantakestilän ja Vatungin satamien osalta. Lisäksi käynnistetään kunnantalon alueen suunnittelukilpailu. 

 

Korjausrakentamisen osalta loppuvuonna tehdään Micropoliksen toimitilojen kalustehankintoja sekä kunnan kiinteistöselvitystä. 

 

Toteuma sisältää myös Kuivaniemen kaukolämpölaitoksen kaupan 230 000 € varauksen. 

 

Esittelijä Yhdyskuntajohtaja Rankka Eelis

 

Päätösesitys Yhdyskuntalautakunta merkitsee talousarvion toteutuman ajalta 1-6/2023 tiedoksi.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
_________

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa