Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
Pöytäkirja 31.08.2023/Pykälä 81

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kotikujan ja Nikkarin päiväkotien esiopetuksen työpäivien muutos

 

 

Opetvarh 31.08.2023 § 81  

77/12.00.01/2022  

 

Valmistelija Varhaiskasvatuspäällikkö Virpi Risteelä

 

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta on kokouksessaan 26.01.2023 § 6 hyväksynyt esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työpäivät 2023-2024. Samalla lautakunta on päättänyt, että yksiköille annetaan mahdollisuus anoa yhtä lauantaityöpäivää lukuvuoden aikana. Työpäivä tulee sisällyttää yksikön työsuunnitelmaan. Tällä työpäivällä korvataan koulupäivä 10.5.2024 (helatorstain jälkeinen perjantai). 

 

Varhaiskasvatuspäällikkö esittää, että varhaiskasvatuksessa järjestettävä esiopetus korvaa helatorstain jälkeisen perjantain (10.5.2024) toimintakauden aikana järjestettävällä ilta/yöeskarilla Nikkarin ja Kotikujan päiväkodeissa. Tällöin 10.5.2024 olisi esioppilaiden vapaapäivä. Täydentävä varhaiskasvatus toteutetaan normaalisti.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Lukkari Tuomo

 

Päätösesitys Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää hyväksyä Kotikujan ja Nikkarin päiväkotien esioppilaille perjantain 10.5.2023 vapaapäiväksi. Näiden esioppilaiden työpäivä toteutetaan toimintakauden aikana ilta/yöeskarilla. Täydentävä varhaiskasvatus järjestetään normaalisti.

 

Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa