Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.08.2023/Pykälä 189

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Oulun seudun matkailun masterplan suunnitelman käsittely ja hyväksyntä Oulun seudun kunnissa

 

 

Khall 21.08.2023 § 189  

179/00.04.01/2023  

 

Valmistelija kunnanjohtaja Marjukka Manninen

 

Oulun seudun kuntien hyväksymässä Oulun seudun kehityskuva 2030+ suunnitelmassa yhdeksi toimenpiteeksi asetettiin Oulun seudun yhteisen matkailun masterplanin laatimisen. Laatimista varten perustettiin työryhmä, jossa oli mukana henkilöt kaikista Oulun seudun kunnista.

 

Oulun seudun matkailun masterplan laadittiin pääosin kevään 2023 aikana laajassa yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa matkailutoimijoiden ja alueen kuntien edustajien kanssa. Työn asiantuntijaksi kilpailutettiin Eezy Flow Oy, joka toteutti yhteensä neljä isoa työpajaa, joihin osallistui kaikkiaan toistasataa alan toimijaa. Yleissuunnitelmassa määritellään Oulun seudun yhteinen tahtotila, visio, tehtävä ja strategiset tavoitteet sekä painopisteet ja kärkiprojektit.

 

Matkailustrategiaa ohjaava työryhmä hyväksyi 30.5.2023 muutoksin masterplan luonnoksen. Oulun seudun kuntajohtajakokous päätti 15.6.2023 pidetyssä kokouksessa lähettää suunnitelman Oulun seudun kuntien hyväksyttäväksi ohjeellisena asiakirjana. 

 

Masterplan työn jatkotoimenpiteenä ja suunnitelman toimeenpanon varmistamiseksi esitetään, että Oulun seudulle perustetaan matkailu- ja vetovoimatyöryhmä, johon seudun kunnat ja mainitut sidosryhmät nimeävät jäsenet suunnitelmassa esitetyn mukaisesti.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Iin kunnanhallitus hyväksyy Oulun seudun matkailustrategian työryhmän laatiman matkailun masterplan 2030 yleissuunnitelman ohjaamaan Oulun kaupungin ja seudun matkailun johtamista sekä matkailuelinkeinojen kehittämistä.

Iin kunta nimeää Oulun seudulle perustettavaan matkailu- ja vetovoimatyöryhmään elinvoimajohtaja Helena Illikaisen ja toteaa, että tarpeen vaatiessa hän voi lähettää Micropolis Oyn asiantuntijan sijastaan edustamaan Iin kuntaa.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa