Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.08.2023/Pykälä 196

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Ympäristöasiantuntijan tehtävän täyttölupa

 

 

Khall 21.08.2023 § 196  

298/01.01.01.00/2022  

 

Valmistelija yhdyskuntajohtaja Eelis Rankka

 

Kunnanvaltuusto on talousarvion 2023 yhteydessä varannut määrärahan ja päättänyt uudesta yhdyskuntapalveluiden organisaatiosta.

Ympäristöasiantuntija toimii kunnallistekniikkapäällikön alaisuudessa infra- ja ympäristöpalveluiden tulosalueella.

 

Ympäristöasiantuntijalla on merkittävä rooli kunnan infra- ja ympäristöpalveluiden kehittämisessä, seurannassa ja toteuttamisessa.

Ympäristöasiantuntijan vastuualuetta laajennetaan lisäksi kunnallistekniikan katu- ja yleisistä alueista, liikuntapaikka-alueista ja viheralueista vastaavaksi työnjohtajan tehtäväksi.

 

Ympäristöasiantuntijan tehtävä on määräaikaisesti täytetty 1.4.2023 lähtien.

 

Hallintosäännön 41 § mukaan avoimeksi tulleeseen tehtävään, johon on määrärahavaraus, tulee hakea täyttölupa kunnanhallitukselta. Hallintosäännön 44 § mukaan viran julistaa haettavaksi palvelussuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. Edelleen hallintosäännön 45 §:n mukaan toimialajohtajat ottavat lähiesimiehen esittelystä palvelussuhteeseen muun alaisensa henkilöstön.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää myöntää täyttöluvan ympäristöasiantuntijan virkaan.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa