Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.08.2023/Pykälä 191

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Liitteet
  Liite20  Ympäristöpalkinnon säännöt 2022

Iin ympäristöpalkinto 2023

 

Khall 03.05.2021 § 133 

 

Valmistelija hallintojohtaja Annastiina Junnila

 

 Kunnanhallitus on 23.3.2021 § 95 päättänyt, että vuonna 2021 ympäristöpalkinto jaetaan muuten entiseen tapaan, mutta Iin Ympäristöyhdistys ei annan ehdotuksista lausuntoa. Julistuspaikaksi päätettiin IlmastoAreena 2021.

 

Ehdotuksia ympäristöpalkinnon saajaksi voivat jättää yksityiset ihmiset, yritykset, yhdistykset, järjestöt tai muut toimijat. Ehdotuksia voi tehdä 19.5. - 2.6.2021 kunnan verkko-sivuilla sekä paperilomakkeella Iin ja Kuvaniemen kirjastoissa. Ehdokkaat vuoden 2021 ympäristöpalkinnon saajiksi perusteluineen esitellään kokouksessa 14.6.2021.

 

Sääntöjen mukaan palkinnon saaja voi olla yksityinen ihminen, yritys, yhdistys, järjestö tai muu toimija. Palkinnon saaja voi olla myös Iin ulkopuolinen toimija, mutta toiminnan, tapahtuman tai tuotteen tulee liittyä merkittävällä tavalla Iihin.

 

 Palkinnon voi saada toimija, joka on teoillaan edistänyt asuinympäristön turvallisuutta ja viihtyisyyttä, rakennusperinteen säilyttämistä, luonnon- ja                            maisemansuojelua, luonnonvarojen kestävää käyttöä, energian säästämistä,              luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä tms. kestävän kehityksen kannalta              tärkeää tavoitetta.             

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Alatossava Ari

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää pyytää ehdotuksia Iin kunnan ympäristöpalkinnon saajaksi 2.6.2021 mennessä.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Khall 14.06.2021 § 176 

 

Määräaikaan mennessä saapui kymmenen ehdotusta ympäristöpalkinnon saajaksi.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää ympäristöpalkinnon saajan 2021. Palkittava julkistetaan IlmastoAreenassa 2021.

 

Esteelliset eivät osallistuneet käsittelyyn.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti myöntää vuoden 2021 ympäristöpalkinnon Juhani Malolle.

 

 

Khall 22.05.2023 § 142 

 

Valmistelija hallinto- ja talousjohtaja Virpi Kolehmainen

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kunnanhallitus nimeää tavoitteen, jonka edistämisestä myönnetään vuoden 2023 ympäristöpalkinto sekä pyytää ehdotuksia ympäristöpalkinnon saajaksi. Palkittava julkistetaan Ilmastoareenassa 2023.

 

Päätös Kunnanhallitus asettaa painopisteeksi Iin kunnan strategian kohdan luonnonläheinen Ii ja pyytää ehdotuksia ympäristöpalkinnon saajiksi.

 

 

Khall 21.08.2023 § 191  

1375/00.04.04/2021  

 

Valmistelija hallinto- ja talousjohtaja Virpi Kolehmainen

 

Määräaikaan mennessä saapui viisitoista ehdotusta ympäristöpalkinnon saajaksi.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää ympäristöpalkinnon saajan 2023. Palkittava julkistetaan IlmastoAreenassa 2023.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti vuoden 2023 ympäristöpalkinnon saajan, joka julkistetaan IlmastoAreenassa 2023.

Esteelliset eivät osallistuneet käsittelyyn.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa