Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 173

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Vuoden iiläisen valinta 2023

 

Khall 08.05.2023 § 124 

 

Valmistelija Hyvinvointijohtaja Janne Puolitaival

 

Kunnanhallitus on kokouksessaan 12.3.2018 § 74 päättänyt vuoden iiläisen valintatavaksi, että vuoden iiläisen valinta tapahtuu kuntalaisten ehdottamien henkilöiden joukosta kunnanhallituksen päätöksellä. Ehdotukset tulee tehdä netissä kunnan kotisivujen kautta tai kirjastoissa tarkoituksen laaditulla lomakkeella.

 

Vuoden iiläinen -nimitys on myönnetty vuodesta 2002 lähtien vuosittain henkilölle, joka on syntynyt, asuu tai toimii Iissä, ja joka on työllään, toiminnallaan tai saavutuksillaan tehnyt Iitä tunnetuksi, edistänyt kuntakuvaa tai vaikuttanut merkittävästi kunnan kehittämiseen.

 

Ehdotuksia vuoden 2023 iiläiseksi voi tehdä 15.5. - 29.5.2023 kunnan verkkosivuilla sekä paperilomakkeella Iin ja Kuivaniemen kirjastoissa. Ehdokkaat vuoden 2023 iiläiseksi perusteluineen esitellään kokouksessa 19.6.2023.

 

Vuoden iiläisen nimitys julkistetaan perinteiseen tapaan kotiseutuviikon pääjuhlassa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Marjukka Manninen

 

Päätösesitys Kunnanhallitus pyytää ehdotuksia vuoden 2023 iiläiseksi 29.5.2023 mennessä.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Khall 19.06.2023 § 173  

132/00.04.04/2023  

 

Valmistelija hyvinvointijohtaja Janne Puolitaival

 

Määräaikaan mennessä jätettiin ehdotus 30 henkilön nimeämisestä vuoden iiläiseksi 2023; vastaajien kokonaismäärä oli 63.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää vuoden 2023 palkinnon saajan. Saaja julkistetaan kotiseutuviikon pääjuhlassa.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti palkita vuoden 2023 iiläisen, jonka nimi julkistetaan kotiseutuviikon pääjuhlassa.

Esteelliset eivät osallistuneet päätöksentekoon.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa