Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 152

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Katsaus valmisteluasteen asioihin

 

Khall 05.06.2023 § 152  

    

 

Kunnanjohtaja informoi kunnanhallitusta valmistelussa olevista sekä muistakin kuntaan ja kunnan toimintaan vaikuttavista asioista. Samassa yhteydessä on mahdollisuus käydä keskustelua ko. katsauksen pohjalta ja evästää valmistelutyötä. Katsauksen aikana voidaan myös kuulla viranhaltijoita, ulkopuolisia asiantuntijoita ja muita sidosryhmiä.

 

- Kunnan markkinointi ja viestintä

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kuullaan tilannekatsaus ja merkitään tiedoksi.

 

Päätös Ennen esityslistalla olevien asioiden käsittelyä kunnanhallitus kuuli yhteenvedon seuraavista valmisteluasteen asioista:
- Iin Kirkonseudun korttelin 11 tontin 3 -rakentamishanke (ns. Kovan hanke); Iilaakso Oy:n toimitusjohtaja Antti Tuomaala (klo 17.00 - 17.33)
- Kunnan markkinointi- ja viestintä; elinvoimajohtaja Helena Illikainen ja viestintä- ja markkinointipäällikkö Anna Saksio (klo 17.33 - 18.23)

Valmisteluvaiheen asiat:
- Vuoden iiläisen valinta > ma 19.6. kunnanhallitus
- Kuntamarkkinat 13. - 14.9.2023: kunnanhallitus, puheenjohtajisto ja johtoryhmä
- Kunnanhallituksen kokouspaikka

Merkittiin valmisteluvaiheen asiat tiedoksi.

Merkittiin pöytäkirjaan, että elinvoimajohtaja Helena Illikainen ja viestintä- ja markkinointipäällikkö Anna Saksio poistuivat kokouksesta klo 18.23

Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanhallitus piti kokoustauot klo 18.35 - 18.45 ja klo 19.12 - 19.25.

 

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa