Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.05.2023/Pykälä 122

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oulunkaaren kuntayhtymän myyntisaamiset ja perintäasioiden hoitaminen

 

 

Khall 08.05.2023 § 122  

186/00.04.01/2022  

 

Valmistelija selvityshenkilö Anu Kosonen

 

Isäntäkuntasopimuksen (hyv. yhtymävaltuusto 7.12.2022, § 44) mukaan Iin kunta ottaa vastatakseen kuntayhtymän purun jälkeen jäävien saatavien hallinnoinnin sekä saatavien perintätoimet.

 

Oulunkaaren kuntayhtymän perinnästä vastaa Lowell Oy, sopimuksen irtisanomisaika on 1 kk. Mikäli jo olemassa olevien toimeksiantojen perintä lopetetaan heti irtisanomisajan jälkeen, on Lowellilla oikeus veloittaa toimeksiannoista syntyneet kulut, vaikka toimeksiannoille ei ole saatu loppuasiakkailta suorituksia.

 

Saatavien hallinnointi ja perintätoimet siirtyvät isäntäkuntasopimuksen mukaisesti isäntäkunnalle eli Iille.

 

Isäntäkunnalle aiheutuvien kulujen ja saatavien osalta toimitaan isäntäkuntasopimuksen 4. luvun mukaisesti.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi, että kaikki kuntayhtymältä jääneet myyntisaamiset ja perintäasioiden hoitovastuu ovat isäntäkuntasopimuksen mukaisesti siirtyneet 1.5.2023 alkaen Iin kunnalle.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa