Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
Pöytäkirja 20.04.2023/Pykälä 43

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Varhaiskasvatukseen maksuhyvityspäivä Iin kunnan työntekijöiden virkistyspäivän ajankohdalle 22.5.2023

 

 

Opetvarh 20.04.2023 § 43  

82/12.07.02.00/2023  

 

Valmistelija Varhaiskasvatuspäällikkö Virpi Risteelä  

    

 Kunnan on järjestettävä varhaiskasvatuslaissa säädettyä varhaiskasvatusta siinä laajuudessa ja sellaisin toimintamuodoin kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. (540/2018, 5§). Kriittisillä aloilla työskentelevien perheiden huoltajille pyritään hoito takaamaan aina.

 

 Varhaiskasvatuksen henkilöstön työhyvinvoinnin tukemiseen ja kunnan yhteisiin virkistyspäiviin osallistumisen mahdollistamiseen on toivottu parannuksia. Tämä pyritään mahdollistamaan tarjoamalla perheille maksuhyvityspäivä 22.5.2023.

 

 Maksuhyvityksen avulla pyritään järjestämään kyseiseltä päivältä hoitoa tarvitsevien lasten määrä vähäisemmäksi, jolloin henkilöstön irrottaminen virkistyspäivään mahdollistuu.

 

 

Esittelijä vs. sivistysjohtaja Jari-Jukka Jokela  

 

Päätösesitys Opetus-ja varhaiskasvatuslautakunta hyväksyy yllä esitetyn menettelyn 22.5.23 työpäivän osalta.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa