Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.04.2023/Pykälä 107

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oulun kaupunkiseudun työllisyyskokeiluun osallistuminen/määräaikaisten virkojen jatkaminen

 

 

Khall 17.04.2023 § 107  

1021/00.04.00/2020  

 

Valmistelija hyvinvointijohtaja Janne Puolitaival

 

 Iin kunta on osallistunut Oulunseudun työllisyyden kuntakokeiluun 1.3.2021 alkaen. Työllistämisen kuntakokeilun tehtävien luonteesta johtuen työntekijöiden työsuhteiden tulee olla virkasuhteisia. Osana tehtävien hoitoa on TE-toimiston URA-järjestelmän käyttäminen, jonka käyttöoikeuden saaminen edellyttää virkavastuuta. Tehtävissä käytetään siis julkista valtaa, jolloin tehtävän tulee perustua virkamääräykseen.

 

 Työllistämispalveluiden kuntakokeiluun osallistuvien työntekijöiden työsuhteet on muutettu määräaikaisiksi viroiksi 1.12.2020-30.6.2023 väliseksi ajaksi (khall 26.10.2020 § 264). Kuntakokeilua on päätetty jatkaa vuoden 2024 loppuun saakka, jolloin TE24-uudistus astuu voimaan (1.1.2025). Kuntakokeilun jatkuessa kuntakokeilun piirissä toimivien työntekijöiden työsuhteiden tulee edelleen olla virkasuhteisia. Työsuhteissa käytetään julkista valtaa, ja julkisen vallan käyttö edellyttää työntekijältä virkasuhdetta.

 

 Esityksenä on, että kuntakokeilun parissa työskentelevien henkilöiden määräaikaisia virkasuhteita jatketaan 1.7.2023-31.12.2024 välisen ajan, jotta he pystyvät tekemään työssään tarvittavia virkamääräyksiä. Henkilöstöä on kuultu ko. asian tiimoilta 15.3.2023 ja kuulemisen muistio on pykälän liitteenä. Henkilöstön asemaan ei tule muutoksia nykyiseen tilanteeseen verrattuna. Kyseisiin tehtäviin on määrärahavaraukset talousarviossa.

 

 Määräaikaisen organisaatiouudistuksen rauetessa 31.12.2024 henkilöt siirtyvät takaisin entisiin työsuhteisiin.

 

 Työnantaja jatkaa aktiivisesti TE24-uudistukseen tähtääviä valmisteluja yhteistyössä työntekijöiden kanssa.

 

Määräaikaisten virkojen jatkaminen koskee seuraavia henkilöitä:

1) työllistämispäällikkö (Lea Aalto), nimike ei muutu

2) työnsuunnittelija (Marja-Leena Sergejeff), nimike ei muutu

3) Määräaikaisessa virassa olevat omavalmentajat (Seija Kaisto, Satu Saarela, Maija Takkinen ja Jenna Heinikoski)

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää jatkaa työllistämispalveluiden määräaikaisia virkoja 31.12.2024 saakka. Virkoja ei julisteta avoimeen hakuun, vaan nykyiset viranhaltijat jatkavat tehtävissään. Määräaikaisen organisaatiouudistuksen rauetessa 31.12.2024 henkilöt siirtyvät takaisin entisiin työsuhteisiin.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa