Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
Pöytäkirja 30.03.2023/Pykälä 29

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Opetussuunnitelman päivittäminen / nivelvaiheohjauksen käsikirja ja nivelvaiheen hallintoon liittyvän ohjeistus

 

 

Opetvarh 30.03.2023 § 29  

272/12.00.01/2022  

 

Valmistelija           Iin lukion rehtori Tuomas Kulha       

 

Oppivelvollisuuden laajentumisen ja toisen asteen maksuttomuuden myötä opetuksen järjestäjille on syntynyt uusia velvoitteita. Helmikuussa 2021 perustettiin oppivelvollisuuden laajentumisen ohjausryhmä, jonka tehtävänä on ollut valmistella ja koordinoida oppivelvollisuuden laajentumiseen liittyviä pedagogisia, taloudellisia ja hallinnollisia kysymyksiä.

 

Oppivelvollisuuden laajentumisen ohjausryhmässä on valmistelu kahta eri asiakirjaa. 

 

1. Nivelvaiheohjauksen käsikirjan tarkoituksena on helpottaa oppilaitoksen henkilöstön työtä niin perusasteella kuin toisella asteella

Käsikirjassa kuvataan keskeiset toimijat ja heidän toimintansa nivelvaiheen ohjaukseen liittyen.
 

Käsikirjan teon toiminta-ajatus on selkeä:

Nivelvaihe perusopetuksen ja toisen asteen välillä tulee olla kunnan peruspalveluihin kytkettyä, nuorten tarpeista lähtevää, pitkäjänteistä, monialaista sekä suunniteltua yhteistyötä, jossa tavoitteena on kaikkien nuorten onnistunut siirtymä toiselle asteelle.

 

2. Nivelvaiheen hallintoon liittyvää ohjeistusta laatiessa keskeinen kysymys, johon ohjeistus vastaa on:

Miten oppivelvollisuuden valvonta on hoidettu Iin kunnassa

Ohjeistuksessa on kuvattuna keskeiset toimijat ja heidän vastuunsa nivelvaiheen ohjaukseen liittyen.
 

Lisäksi ohjeistuksessa on kuvattu hallinnollisiin päätöksiin liittyvät valmistelu- ja päätösvastuut, esimerkiksi oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttäminen

Nivelvaiheohjeistuksen käsikirja on esityslistan liitteenä.

 

Esittelijä vs. sivistysjohtaja Jari-Jukka Jokela  

 

Päätösesitys Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää hyväksyä nivelvaiheohjauksen käsikirjan ja nivelvaiheen hallintoon liittyvän ohjeistuksen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Kuultiin asiantuntijana lukion rehtori Tuomas Kulhaa.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa