Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
Pöytäkirja 30.03.2023/Pykälä 27

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Opettajien virkaehtosopimukseen kuuluvat koulutuspäivät lukuvuodelle 2023-2024

 

 

Opetvarh 30.03.2023 § 27  

99/01.03.00.00/2023  

 

Valmistelija Vs. sivistysjohtaja Jari-Jukka Jokela

 

Toistaiseksi palveluksessa olevalla sekä määräaikaisella vähintään lukuvuoden työajaksi otetulla opettajaviranhaltijalla on velvollisuus varsinaisten koulupäivien ja muun työ velvollisuuden lisäksi osallistua opinto- ja suunnittelutyöhön kolmena päivänä lukuvuodessa. Kyseisistä päivistä yksi voidaan pitää erityisestä syystä työnantajan katsoessa sen tarkoituksenmukaiseksi kahtena yhteensä vähintään kuusi tuntia kestävänä eri tilaisuutena (OVTES, osio B, 14§, 1 mom.).

 

Edellisen lisäksi työnantaja voi määrätä viranhaltijan osallistumaan suunnitteluun, koulutukseen ja työyhteisön kehittämiseen varsinaisten koulupäivien ja muun määrätyn työvelvollisuuden lisäksi enintään kaksi päivää (enintään 12 tuntia) lukuvuodessa (OVTES, osio B, 14§, 2 mom.). 2 momentissa tarkoitettuna päivänä työajan pituus on 6 tuntia ja kehittämispäivä on ajoitettava välittömästi lukuvuoden työajan päättymisen/alkamisen yhteyteen.

 

Opetuksen järjestäjä on työnantajana käynyt keskustelua ammattijärjestön, henkilöstön ja yksiköiden johtajien kanssa kartoittaen henkilöstön toiveita ja tarpeita kouluttautumiselle. Keskustelujen perusteella aiemmin järjestettyjä koulutuksia ja niiden toteuttamistapoja on pääosin pidetty hyvänä.

    

 

Esittelijä vs. sivistysjohtaja Jari-Jukka Jokela  

 

Päätösesitys Opetus- ja varhaiskasvatusautakunta päättää

1. Lukuvuoden 2023 - 2024 VESO - päiviksi 8.8. ja 9.8.2023. Päivien sisältö ja toteuttamistapa tarkentuu loppukevään 2023 aikana. Yksi VESO - päivä järjestetään opetuksen järjestäjän ja yksikkökohtaisten tarpeiden perusteella kahtena osana yksikön valitsemana ajankohtana. VESO - päivien ajankohdat tulee sisällyttää yksikkökohtaiseen työsuunnitelmaan.

2. Yksikön johtaja voi harkintansa mukaan määrätä opettajan joko kokonaiseksi tai puolikkaaksi työpäiväksi ammattitaitoa edistäviin koulutuksiin. Tällä voidaan toteuttaa yksi kokonainen tai puolikas VESO - koulutuspäivä. Opetuksen johtoryhmä tekee yhteistyötä koulutuspäivien suunnittelussa ja toteuttamisessa sekä synkronoi tilaisuuksia.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa