Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 79

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Katsaus valmisteluasteen asioihin

 

Khall 27.03.2023 § 79  

    

 

Kunnanjohtaja informoi kunnanhallitusta valmistelussa olevista sekä muistakin kuntaan ja kunnan toimintaan vaikuttavista asioista. Samassa yhteydessä on mahdollisuus käydä keskustelua ko. katsauksen pohjalta ja evästää valmistelutyötä. Katsauksen aikana voidaan myös kuulla viranhaltijoita, ulkopuolisia asiantuntijoita ja muita sidosryhmiä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kuullaan tilannekatsaus ja merkitään tiedoksi.

 

Päätös Ennen esityslistalla olevien asioiden käsittelyä kunnanhallitus kuuli esittelyn seuraavasta esityslistan asioista:
-§ 76 Iin kunnan takaus Nasdaq Clearing Ab:lle / Iin Energia Oy; Iin Energian toimitusjohtaja Kari Kuusela (klo 17.07 - 17.15)

Ennen esityslistalla olevien asioiden käsittelyä kunnanhallitus kuuli esittelyn seuraavasta valmisteluasteen asiasta:
- Kuivaniemen lämpölaitos ja sen toimintaedelletykset; yhdyskuntajohtaja Eelis Rankka (klo 17.18 - 18.44)

Muut valmisteluvaiheen asiat:
- valtuuston kasvun portaat -seminaari 29.3.

Merkittiin valmisteluvaiheen asiat tiedoksi.

Merkittiin pöytäkirjaan, että yhdyskuntajohtaja Eelis Rankka poistui kokouksesta klo 18.44, palaten kokoukseen § 80 Ilmoitusasiat klo 20.24 - 20.35).

Merkittiin pöytäkirjaan, että Sanna Valaja (Iin Energia Oy:n hallituksen jäsen) poistui esteellisenä § 76 esittelyn (klo 17.07 - 17.15) ja käsittelyn (klo 20.19 - 20.20) ajaksi.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanhallitus piti kokoustauon klo 18.45 - 18.55.

 

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa