Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 28.02.2023/Pykälä 15

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Maksujen ja taksojen tarkistaminen / ateriahinnat

 

 

Yhdltk 28.02.2023 § 15  

24/00.01.01.01/2022  

 

Valmistelija ateria- ja puhtauspalvelupäällikkö Anne Hautamäki

 

 Ateriahintoja tarkastettiin kustannuksia vastaaviksi yhdyskuntalautakunnan päätöksellä 26.1.2022 § 7. Hintojen ja taksojen tarkastukset tulee tehdä säännöllisesti ja tarkastaa vuosittain kustannuksia vastaaviksi.

 

 Henkilökunnalle ruokailun yhteydessä myönnettävien luontaisetuaterioiden hin-noittelu noudattaa verohallinnon antamia ohjeistuksia. Hinnat määritellään talous-arvion tekemisen yhteydessä, mikäli verohallinnon päätös on siihen mennessä saatu. Verohallinto on tehnyt päätöksen hinnoittelusta ja sen perusteista 23.11.2022.

 

 Muiden kuin edellä mainittujen hinnoittelun periaatteista päättää yhdyskuntalautakunta.

 

 Iin kunnan hallintosäännön mukaan (30 §) yhdyskuntalautakunta päättää toimivaltaansa kuuluvista taksoista ja maksuista. Yleisen kustannustason nou­sun vuoksi yhdyskuntalautakunta tarkistaa lounas-, aamu/välipala li­pun­hin­taa, sekä muiden myytävien tuotteiden hintoja.

 

Yleisenä hinnankorotusten perusteena on käytetty elinkustannusindeksiä.  Elinkustannusindeksin käyttö perustuu vertailuvuosien kustannusten nousuun, ja sopii näin taksojen tarkastamiseen. Elinkustannusindeksiä käytettäessä tarkastusten vertailuarvoina käytetään vuosikustannusten pistelukuja, jotka määräytyvät tarkastusajankohdan ja vertailuvuosien mukaan.

 

Tarkastusajankohtana ovat vuoden 2018 pisteluku 1948 ja vuoden 2022 pisteluku 2161.

 

Esittelijä Yhdyskuntajohtaja Rankka Eelis

 

Päätösesitys Yhdyskuntalautakunta päättää hyväksyä henkilökunnan lounas-, ja aamu/välipalalippujen hinnat seuraavasti:

1. Ulkopuoliset asiakkaat:
    Lounas/koulut ja päiväkodit                7,50 € (sis. alv 14 %)
    Lounas Merta                                      8,00 € (sis. alv 14 %)
   Ylijäämäruoka                                      4,00 € (sis. alv 14 %)

2. Kunnan sisäiset asiakkaat:
    Lounas koulut ja päiväkodit                 6,90 € (sis. alv 14 %)
    Lounas Merta                                      7,50 € (sis. alv 14 %)
    Aamu/välipala/ koulut ja päiväkodit     3,90 € (sis. alv 14 %)
    Ylijäämäruoka                                     4,00 € (sis. alv 14 %)

3. Muut myytävät tuotteet /sis. kahvitilaukset: Hinnankorotukset tuotteisiin tehdään elinkustannusindeksin vertailuvuosien 2018 ja 2022 pistelukujen mukaan.

4. Erikseen tilatut kahvitukset tai muut tarjoilut tarjouspyynnön ja tarjouksen mukaan.

5. Merta-kahviossa myytävät kausituotteet ym. ostohinta + sisäinen kate %.

Uudet hinnat tulevat voimaan 1.3.2023 alkaen. Entisillä hinnoilla ostettuja lippuja ei hyväksytä 1.4.2023 jälkeen.

 

Muutettu päätösesitys

 

 Yhdyskuntalautakunta päättää hyväksyä henkilökunnan lounas-, ja aamu/välipalalippujen hinnat seuraavasti:

 

 1. Ulkopuoliset asiakkaat:
Lounas/koulut ja päiväkodit  7,50 € (sis. alv 14 %)
Lounas Merta   8,00 € (sis. alv 14 %)
Ylijäämäruoka   4,00 € (sis. alv 14 %)
 

 2. Kunnan sisäiset asiakkaat:
Lounas koulut ja päiväkodit  6,90 € (sis. alv 14 %)
Lounas Merta   7,50 € (sis. alv 14 %)
Aamu/välipala/ koulut ja päiväkodit 3,90 € (sis. alv 14 %)
Ylijäämäruoka   4,00 € (sis. alv 14 %)
 

 3. Muut myytävät tuotteet /sis. kahvitilaukset: Hinnankorotukset tuotteisiin tehdään elinkustannusindeksin vertailuvuosien 2018 ja 2022 pistelukujen mukaan.

4. Erikseen tilatut kahvitukset tai muut tarjoilut tarjouspyynnön ja tarjouksen mukaan.

5. Merta-kahviossa myytävät kausituotteet ym. ostohinta + sisäinen kate %.

Uudet hinnat tulevat voimaan 1.4.2023 alkaen. Entisillä hinnoilla ostettujen lippujen erotus on maksettava 1.4.2023 jälkeen.

 

Päätös Hyväksyttiin muutettu päätösesitys.
_________

ote: Anne Hautamäki, Anitta Laurila, asiointipiste

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa