Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.02.2023/Pykälä 33

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Katsaus valmisteluasteen asioihin

 

Khall 13.02.2023 § 33  

    

 

Kunnanjohtaja informoi kunnanhallitusta valmistelussa olevista sekä muistakin kuntaan ja kunnan toimintaan vaikuttavista asioista. Samassa yhteydessä on mahdollisuus käydä keskustelua ko. katsauksen pohjalta ja evästää valmistelutyötä. Katsauksen aikana voidaan myös kuulla viranhaltijoita, ulkopuolisia asiantuntijoita ja muita sidosryhmiä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kuullaan tilannekatsaus ja merkitään tiedoksi.

 

Päätös Ennen esityslistalla olevien asioiden käsittelyä kunnanhallitus kuuli yhteenvedon seuraavista esityslistan asioista:
- § 41 Hallinnonuudistuksen toteuttaminen / Varhaiskasvatuksen johtamistehtävien perustaminen; sivistysjohtaja Tuomo Lukkari (klo 17.08 - 17.12)
- § 43 Kiinteistön Rintala 139-401-15-96 ostaminen;
- § 44 Alarannan päiväkotirakennuksen myynti / Sortteerintie 14 a ja b sekä
- § 42 Päätös joukkoliikenteen palvelutasosta 2024 - 2028;
yhdyskuntajohtaja Eelis Rankka (klo 19.17 - 19.54)

Valmisteluvaiheen asiat:
- Tilinpäätös 2022
- Keskustan kerrostalo- ns. Kovan hanke
- Ilmastoareena

Merkittiin valmisteluvaiheen asiat tiedoksi.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Petri Hyvönen saapui kokoukseen klo 17.45.

Merkittiin pöytäkirjaan, että elinvoimajohtaja Helena Illikainen poistui kokouksesta klo 19.16.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Jussi Kurttila (Valto Pernun säätiön hallituksen jäsen) ja Helka Tapio (palvelussuhde seurakuntaan) poistuivat (klo 17.56 - 17.57) esteellisinä § 34/§4 ajaksi.  

Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanhallitus piti kokoustauon klo 18.14 - 18.20.

 

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa