Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.02.2023/Pykälä 46

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Työsuojelutoimikunnan nimeäminen toimikaudelle 2023-2026

 

 

Khall 13.02.2023 § 46  

67/00.00.01.01/2023  

 

Valmistelija hallinto- ja talousjohtaja Virpi Kolehmainen

 

Työsuojelun yhteistoiminnasta säädetään työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain (44/2006) 23 § 1 ja 2 mom tarkoittamassa yhteistoimintasopimuksessa. Työsuojelun yhteistoiminta on työnantajan ja henkilöstön vuorovaikutteista yhteistoimintaa, jonka tarkoituksena on mahdollistaa työntekijöiden osallistuminen ja vaikuttaminen työpaikan terveellisyyttä ja turvallisuutta koskevien asioiden käsittelyyn.

 

Työsuojelulain 23 § 1 ja 2 mom tarkoittaman yhteistoimintasopimuksen mukaisena yhteistoimintaelimenä Iin kunnassa on vuodesta 2010 lähtien toiminut yhdistetty yhteistoiminta- ja työsuojelutoimikunta. Kunnanhallitus on kokouksessaan 11.09.2017 § 280 päättänyt eriyttää työsuojelutoimikunnan ja yt-toimikunnan kuultuaan sitä ennen henkilöstöä.

 

Työsuojeluelimen kokoonpanoksi on päätetty kahdeksan (8) jäsentä, joista 1/4 työnantajan edustajia, 1/4 toimihenkilöiden edustajia ja 1/2 työntekijöiden edustajia. Työantajan edustajiksi työsuojelutoimikuntaan tulee nimetä työsuojelupäällikkö. Lisäksi tulee nimetä yksi muu työnantajan edustaja.  Henkilöstön edustajat tulee nimetä työsuojeluvaltuutettujen keskuudesta siten, että työntekijöitä edustavat varsinaiset työsuojeluvaltuutetut (2 kpl) ja 1. varatyösuojeluvaltuutetut (2 kpl). Toimihenkilöitä edustaa varsinainen työsuojeluvaltuutettu ja 1. varatyösuojeluvaltuutettu.

 

Työsuojeluvaltuutettujen vaali on järjestetty 25.11.2021.

 

Työsuojeluvaltuutetut toimikaudella 2022 - 2026 ovat:

Opetus- ja varhaiskasvatus

- työsuojeluvaltuutettu Henna-Riikka Ylitalo

Ateria-ja tilapalveluliikelaitos, hallinto- ja työllistämispalvelut, Ii-instituutti -liikelaitos, tekniset palvelut ja Iin Vesiliikelaitos

- työsuojeluvaltuutettu: Sari Ahonen

Toimihenkilöt (esimiehet)

- Työsuojeluvaltuutettu: Minna Halonen

- 1. varatyösuojeluvaltuutettu: Markku Varanka

 

Työsuojelupäällikkö Janne Puolitaival, Marianne Ylisuvanto 1.2.2023 alk.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kunnanhallitus nimeää jäseniksi työsuojelutoimikuntaan

1) työnantajan edustajina työsuojelupäällikön ja hyvinvointijohtajan,

2) työntekijöiden edustajana työsuojeluvaltuutetut

sekä

3) toimihenkilöiden edustajana työsuojeluvaltuutettu ja 1. varatyösuojeluvaltuutettu.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa