Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.01.2023/Pykälä 12

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Ateria- ja puhtauspalvelupäällikön viran perustaminen

 

 

Khall 23.01.2023 § 12  

3/01.01.00.00/2023  

 

Valmistelija Yhdyskuntajohtaja Eelis Rankka

 

Iin kunnan hallintosäännön 40 § mukaan virat perustaa ja lakkauttaa kunnanhallitus.

 

Kunnanvaltuusto on talousarviossa 2023 päättänyt yhdyskuntapalveluiden uudesta organisaatiosta ja tulosalueista. Uudessa organisaatiossa ateria- ja puhtauspalveluiden tulosalue toimii yhdyskuntalautakunnan alaisena tulosalueena.

 

Hallintosäännön mukaisesti tulosalueen johtajat vastaavat tulosalueiden toiminnasta sekä johtavat ja kehittävät toimintaa kunnanhallituksen, lautakunnan ja toimialajohtajan alaisuudessa. Ateria- ja puhtauspalveluita johtaa ateria- ja puhtauspalvelupäällikkö.

 

Nykyinen ateria- ja puhtauspalvelujohtajan viranhoitomääräyksen sisältö muuttuu oleellisesti mm. lautakunnan esittelyvastuun poistumisen sekä johtoryhmään kuulumisen osalta.

 

Ateria- ja puhtauspalvelupäällikön virka on tarkoitus täyttää sisäisenä virkasiirtona viranhaltijalain 24 §:n mukaisesti siten, että nykyinen ateria- ja puhtauspalvelujohtaja, jonka erityistä asiantuntemusta on perustettavan viran tehtäväkenttä, siirrettäisiin kunnanhallituksen päätöksellä ko. virkaan. Virkasiirrosta on kuultu yt-lain mukaisesti ateria- ja puhtauspalvelujohtajaa 28.11.2022 ja 7.12.2022 jolloin hän on antanut suostumuksensa asiaan.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää, että se

1) perustaa ateria- ja puhtauspalvelupäällikön viran
2) siirtää Anne Hautamäen ateria- ja puhtauspalvelupäällikön virkaan.

 

Päätös Inka Laurila (peruste: lähisukulaisen työsuhde kunnan ateriapalveluissa) poistui esteellisenä pykälän käsittelyn ajaksi.

Hyväksyttiin.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa