Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 340

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Yhdyskuntapalvelut/täyttölupa: Ympäristöpalvelupäällikön viran täyttölupa

 

 

Khall 19.12.2022 § 340  

298/01.01.01.00/2022  

 

 

Kunnanvaltuusto on talousarvion 2023 yhteydessä varannut määrärahan ja päättänyt uudesta yhdyskuntapalveluiden organisaatiosta, jossa yhdyskuntalautakunnan alaista infra- ja ympäristöpalveluiden tulosaluetta johtaa kunnallistekniikkapäällikkö (nykyinen nimike: ympäristöpalvelupäällikkö).

 

Hallintosäännön 41 § mukaan avoimeksi tulleeseen tehtävään, johon on määrärahavaraus, tulee hakea täyttölupa kunnanhallitukselta. Hallintosäännön 44 § mukaan viran julistaa haettavaksi palvelussuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. Hallintosäännön 45 § mukaan lautakunta päättää tulosalueiden päälliköiden palvelussuhteeseen ottamisesta.

 

Yhdyskuntapalvelut esittää ympäristöpalvelupäällikön virkaan täyttölupaa. Hallintosäännön 24 § mukaan kunnanhallituksen henkilöstöjaostolla on ratkaisuvalta asioissa, jotka koskevat mm. nimikkeiden muuttamista, kun kyseessä pieni muutos aikaisemman viran tehtävään, asemaan ja vastuisiin nähden.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää myöntää täyttöluvan ympäristöpalvelupäällikön virkaan.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa