Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 338

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Sivistysjohtajan viran aukijulistaminen / valinta

 

Khall 17.10.2022 § 275 

 

Valmistelija hallinto- ja talousjohtaja Virpi Kolehmainen

 

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 26.9.2022, § 83 hyväksynyt hallinnonuudistuksen mukaisen organisaation ylimmän, johtoryhmä -tason sekä hallinnonuudistuksen aikataulun osana talousarvion laatimisprosessia. Hallintosääntö päivitetään organisaatiomuutosta vastaavaksi loppuvuoden 2022 aikana.

 

Vuoden 2023 alusta uuden kunnan organisaation on vastattava kunnan uutta roolia ja toimintaa sekä laaditun strategian ja sen lupauksien toteuttamista. Selkeämpi organisaatio helpottaa toimintojen yhtenäistämistä, yhteistyötä, roolien muodostumista sekä johtamista ja tarkkaa taloudenpitoa. Esitetyn kaltainen organisaatio tehostaa myös johtoryhmätyöskentelyä. 

 

Kunnanhallitus on pyytänyt toimialoilta esityksiä johtoryhmätason alapuolisen organisaation muodostamiseksi ja johtamisjärjestelyjen toteuttamiseksi. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta on käsitellyt asiaa seminaarissaan 29.9.2022 sekä kokouksissaan 12.10.2022 §90 ja 29.9.2022 §84. Opetusjohtaja ja varhaiskasvatuspäällikkö ovat valmistelleet johtamisjärjestelmän kuvauksia sekä niihin liittyviä laskelmia ja arviointeja, jotka on hyväksytty opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksessa 12.10.2022 §90.

 

Hallinnonuudistuksessa opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut -toimiala sisältää opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut. Toimialan rakenteita muutetaan siten, että aikaisemman kahden toimialajohtajan sijaan on yksi toimialajohtaja, sivistysjohtaja. Sivistysjohtajan alaisuudessa toimivat opetus -tulosalueen rehtorit sekä koulunjohtajat ja varhaiskasvatus -tulosalueen varhaiskasvatuspäällikkö.

 

Sivistysjohtajan tehtävänä on vastata opetus- ja varhaiskasvatus -toimialasta, johon kuuluvat mm

-          oman toimialansa palveluiden, opetus- ja varhaiskasvatuspalveluiden johtaminen, järjestäminen, strateginen sekä toiminnallinen kehittäminen ja suunnittelu

-          toimialan esimiehenä toimiminen

-          toimialan asioiden esittely-, valmistelu- ja toimeenpanovastuu

 

Viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Tehtävässä edellytetään kokemusta ja näyttöjä vaativista johtamistehtävistä sekä sekä toimialan, opetus- ja varhaiskasvatuspalveluiden hyvää tuntemusta, vahvaa talousosaamista ja -kokemusta. Valinnassa arvostetaan johtamis-, vuorovaikutus-, viestintä- ja neuvottelutaitoja, joustavuutta, kehittämismyönteistä toimintatapaa ja julkishallinnon tuntemusta.

 

Hallintosäännön 45 § mukaan toimialajohtajan valitsee kunnanhallitus. Nimekemuutos käsitellään henkilöstöjaostossa viikolla 42.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää

1) julistaa sivistysjohtajan viran haettavaksi toistaiseksi voimassa olevana virkasuhteena,
2) että hakuaika alkaa 24.10.2022 ja päättyy 11.11.2022
3) että virkaan valittavalta edellytetään soveltuvaa korkeakoulututkintoa, kokemusta ja näyttöä vaativista johtamistehtävistä sekä toimialan, opetus- ja varhaiskasvatuspalveluiden hyvää tuntemusta, vahvaa talousosaamista ja -kokemusta
4) että virkasuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa ja
5) nimeää edustajansa valintaa valmistelevaan työryhmään.
 

 

Päätös Kunnanjohtajan muutettu päätösehdotus kohdan 3) osalta

- että virkaan valittavalta edellytetään soveltuvaa, ylempää korkeakoulututkintoa, kokemusta ja näyttöä vaativista johtamistehtävistä sekä toimialan, opetus- ja varhaiskasvatuspalveluiden hyvää tuntemusta, vahvaa talousosaamista ja -kokemusta. Eduksi luetaan rehtorin kelpoisuuden opetushallinnon opinnot.

Hyväksyttiin kohdat 1-4 muutetun päätösesityksen mukaisina.

Lisäksi kunnanhallitus päätti nimetä työryhmään Ilkka Pakosen (khall pj), Johannes Tuomelan (kvalt pj), Teijo Liedeksen (khall vpj) ja Minna Paakkolan (opetus- ja varhaiskasvatus ltk pj); viranhaltijoista työryhmässä ovat kunnanjohtaja ja hallinto- ja talousjohtaja.

 

 

Khall 19.12.2022 § 338  

273/01.01.01.00/2022  

 

Valmistelija hallinto- ja talousjohtaja Virpi Kolehmainen

 

Määräaikaan (11.11.2022) mennessä virkaa haki 16 henkilöä: Anttila Irina Kristiina, Heinonen Mikko Johannes, Hoikkaniemi Marko, Honkanen Virpi, Immonen Miia Maria, Jokela Jari-Jukka, Jormalainen Arto, Karppinen Sanna Marika, Kodis Jukka, Kukka Ari, Kurttila Pasi, Leskelä Rosalie, Lukkari Tuomo, Mustakangas Terhi Marika, Niemi Esa ja Uusitalo Ari.

 

Valmisteleva työryhmä on käynyt läpi hakemusasiakirjat sekä haastatellut kolme kelpoisuusvaatimukset ja muut hakuilmoituksessa vaaditut edellytykset täyttänyttä hakijaa 17.11. Lisäksi kunnanhallitus on kuullut 28.11.2022 kaksi haastatteluista jatkoon valittua henkilöä, joille suoritettiin soveltuvuusarvioinnit viikolla 49.

 

Esityslistan liitteenä hakijayhteenveto.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Päätösesitys annetaan kokouksessa.

 

Päätös Kunnanjohtaja esittää, että kunnanhallitus valitsee sivistysjohtajan.

Sivistysjohtajan valinnasta käydyn keskustelun aikana Petri Tervonen esitti sivistysjohtajan virkaan Tuomo Lukkaria Teijo Liedeksen kannattamana. Helka Tapio esitti sivistysjohtajan virkaan Jari-Jukka Jokelaa Sanna Valajan kannattamana.

Keskustelun jälkeen puheenjohtaja esitti, että virkavaali toimitetaan suljettuna lippuäänestyksenä. Puheenjohtaja totesi, että vaalissa äänen voi antaa kaikille kelpoisuusehdot täyttäville hakijoille. Vaali toimitetaan enemmistövaalina, jolloin valituksi tulee vaalissa eniten ääniä saanut hakija.

Suljetussa lippuäänestyksessä Tuomo Lukkari sai 7 ääntä ja Jari-Jukka Jokela 3 ääntä. Yksi äänesti tyhjää.

Puheenjohtaja totesi, että vaalituloksen perusteella sivistysjohtajan virkaan valitaan Tuomo Lukkari. Kunnanhallitus päätti valita sivistysjohtajan virkaan Tuomo Lukkarin.

Viran täytössä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa ja valinta on ehdollinen siihen saakka, kunnes virkaan valittu on toimittanut hyväksyttävän todistuksen terveydentilastaan.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa