Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 106

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Hallintosääntö 28.2.2022 / päivittäminen

 

Khall 29.06.2021 § 204 

 

Valmistelija hallintojohtaja Annastiina Junnila

 

Hallintosäännön sisällön määrittelee kuntalain (410/2015) 90 §. Kuntalain läh­­koh­ta­na on, että kaikki johtosäännöllä määrättävät asiat kootaan hallinto-sääntöön, jol­loin ei tarvita muita johtosääntöjä. Hallintosääntöön otetaan määräykset, jotka ai­em­min olivat valtuuston työjärjestyksessä, hallintosäännössä ja toimielinten joh­to­sään­nöis­sä.

 

Hallintosäännössä määrätään kunnan eri viranomaisten toimivallan jaosta ja teh­­vis­tä. Päättäessään hallintosäännöstä valtuusto määrittelee oman asemansa kun­nan päätösvallan käyttäjänä, päättää toimielinten ja viranhaltijoiden välisestä työn­jaos­ta ja ratkaisee, annetaanko kunnan viranomaiselle valta omalla pää­tök­sel­lään siirtää toimivaltaansa edelleen.

 

Kunnan hallinnossa on noudatettava hallintosäännön määräyksiä. Jos hal­lin­to­sään­nöl­lä määrätyistä toimivaltarajoista poiketaan, päätöksen tehnyt vi­ran­omai­nen ylittää toimivaltansa. Hallintosääntö sitoo myös valtuustoa; se ei voi poiketa hal­lin­to­sään­nös­tä muuten kuin sitä muuttamalla. Toimivaltaa ei voida siirtää eril­li­sel­lä valtuuston päätöksellä. Valtuusto ei voi esimerkiksi ottaa ratkaistavakseen asiaa, jossa toimivalta on hallintosäännöllä siirretty kunnanhallitukselle.

 

Hallintosäännön päivityksessä on tarkennettu

-  valtuuston päätäntävaltaa talouden osalta koskemaan myös rahoituksen perusteita

-  lisätty kunnanjohtajalle päätösvalta palkkiosäännöstä taloussihteeri-controllerin ja hallintojohtajan esityksestä

-    päätösvallan jakautumista kunnanhallituksen ja yhdyskuntalautakunnan välillä

 rakennusinvestoinneista päätettäessä

-    opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan toimivaltaa

-    poistettu Kuiva-Turpeen osakkeiden myynnistä päättäminen valtuustolta

 

Muutokset edeltävään hallintosääntöön on korostettu punaisella.

 

Kuntalaissa ei säädetä hallintosäännön voimaantulosta, vaan siihen sovelletaan pää­tös­ten täytäntöönpanokelpoisuutta koskevaa 143 §:ää. Päätös voidaan pan­na täytäntöön, vaikka se ei ole vielä saanut lainvoimaa, jollei oikaisuvaatimus tai va­li­tus päätöksen täytäntöönpanon vuoksi käy hyödyttömäksi. Koska hal­lin­to­sään­nöl­lä järjestetään kunnan sisäistä hallintoa ja toimintaa, on katsottu, että hal­lin­to­sään­tö voi mahdollisesta valituksesta huolimatta tulla voimaan heti, kun se on hyväksytty. Jotta voimaantulopäivästä ei syntyisi epätietoisuutta, hal­lin­to­sään­töä hyväksyttäessä on syytä päättää sen voimaantuloajankohdasta.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Alatossava Ari

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää hyväksyä kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi ja 16.8.2021 voimaan tulevaksi Iin kunnan hallintosäännön ja samalla kumottavaksi edeltävän hallintosäännnön.

Muutettu päätösesitys:

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi ja 16.8.2021 voimaan tulevaksi Iin kunnan hallintosäännön ja samalla kumottavaksi edeltävän hallintosäännnön, kuitenkin niin, että päätösvalta palkkiosäännöstä säilyy kunnanvaltuustolla.
 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kvalt 16.08.2021 § 147 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Khall 31.01.2022 § 36 

 

Valmistelija vs. hallintojohtaja Anu Kosonen

 

Hallintosääntöä on päivitetty lisäämällä siihen seuraavat asiakokonaisuudet:

 

. normaalista toimivallasta poikkeaminen ja raportointi

. tiedonhallinnan tehtävät

 

Lisäksi toimialat ovat tarkistaneet omalta osaltaan lauta- ja johtokuntien päätösvallan ajantasaisuuden. Kunnanvaltuuston talousarvion 2022 hyväksymisen yhteydessä linjaama virkojen ja työsuhteisten tehtävien täyttölupakäytännön tiukentaminen on samoin huomioitu.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Alatossava Ari

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi päivitetyn Iin kunnan hallintosäännön.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti, että hallintosääntö palautetaan uudelleen valmisteluun.

 

 

Khall 14.02.2022 § 43 

 

Valmistelija vs. kunnanjohtaja Anu Kosonen

 

Jatketaan asian käsittelyä.

 

Valtuustoaloite

Vasemmiston, vihreiden ja kokoomuksen valtuustoryhmät ovat tehneet 24.1.2022 valtuustoaloitteen toimielimissä olevien kunnanhallituksen edustajien roolin määrittelemistä hallintosäännössä. Tämä aloite on tarkoituksenmukaista käsitellä hallintosäännön päivittämisen yhteydessä.

 

Iin kunnan hallintosäännön määräys kunnanhallituksen edustajista (§ 136) on kuntaliiton hallintosääntömallin mukainen:

 

"Kunnanhallitus voi 2 momentista ilmenevin rajoituksin määrätä muihin toimielimiin edustajansa, jolla on läsnäolo- ja puheoikeus toimielimen kokouksessa. Edustajaksi voidaan määrätä myös kunnanhallituksen varajäsen tai kunnanjohtaja.

 

Kunnanhallitus ei voi määrätä edustajaansa tarkastuslautakuntaan, valtuuston tilapäiseen valiokuntaan eikä vaalilaissa säädettyihin vaalitoimielimiin."

 

Kunnanhallituksen edustajan (tai jonkin asian osalta asiantuntijan) läsnäolo ja puheoikeus sisältää oikeuden käyttää puheenvuoroja ja oikeuden osallistua keskusteluun. Läsnäolo ja puheoikeus ei kuitenkaan sisällä oikeutta esitellä asiaa/toimia esittelijänä, tehdä ehdotuksia tai osallistua äänestykseen.

 

Vakiintuneen käytännön mukaan kunnanhallituksen edustajan voidaan katsoa edustavan lautakunnassa tai johtokunnassa koko kunnanhallitusta yksittäisen poliittisen ryhmän sijaan; tästä ei kuitenkaan ole olemassa erikseen säädöstä.

Läsnäolo- ja puheoikeus sisältää myös vaikuttamismahdollisuuden.

 

Rooli koko kunnanhallituksen edustajana korostuu etenkin tilantessa, joissa kunnanhallitus tai -valtuusto on linjannut tai päättänyt asiasta ja lautakunta tai johtokunta laittaa asiaa täytäntöön. Kunnanhallitukselle ja sen puheenjohtajalle kuuluu oikeus otto-päätöksen tekemiseen.

 

Nykyistä säädöstä § 136 voitanee näin ollen pitää riittävänä.

 

Valtuutettujen aloitteet

Valtuutettujen aloitteiden käsittelyn jouduttamiseksi ja selkeyttämiseksi johtoryhmä esittää, että § 123 momenttia 2 muutetaan siten, että lause "Aloite lähetetään sen viranomaisen valmisteltavaksi, jonka toimialaa se koskee" muutetaan muotoon "Kunnanhallitus lähettää aloitteen sen viranomaisen valmisteltavaksi, jonka toimialaa se koskee". Tämä tarkoittaa sitä, että kunnanhallitus ratkaisisi, kenen viranhaltijan tai toimielimen valmisteluun aloite lähtee.

 

Delegoinnit

Lautakuntien ja vesiliikelaitoksen johtokunnan päivittävät delegointitiedot ajan tasalle hallintosäännön päivityksen hyväksymisen jälkeen.

 

Liitteenä päivitetty hallintosääntö.

 

Esittelijä Vs. kunnanjohtaja Kosonen Anu

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää

1) esittää kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi päivitetyn Iin kunnan hallintosäännön ja
2) merkitä samassa yhteydessä tiedoksi hallintosääntöön liittyvään valtuustoaloitteeseen annetun vastauksen ja antaa sen edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle.

 

Muutettu päätösesitys:

 

Kunnanhallitus päättää

 

1)      esittää kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi päivitetyn Iin kunnan hallintosäännön ja

2)      esittää kunnanvaltuustolle, että se antaa vs. kunnanjohtaja Anu Kososen lausunnon vastauksena vasemmiston, vihreiden ja kokoomuksen aloitteeseen.             

 

Päätös Leena Tiiro esitti, Teijo Liedeksen ja Aila Paason kannattamana, että hallintosäännön pykälään 136 tehdään seuraava lisäys: kunnanhallituksen edustajan tehtävänä on seurata toimielimen toimintaa kunnanhallituksen toiminnan ja strategisten tavoitteiden toteutumisen näkökulmasta ja tarvittaessa tuoda toimielimelle tiedoksi kunnanhallituksen näkemykset. Lisäksi kunnanhallituksen edustaja välittää toimielimelle tietoa kunnanhallituksessa mahdollisesti vireillä olevista toimielimen toimintaan liittyvistä asioista sekä valvoo toimielimen päätöksentekoa kunnanhallituksen otto-oikeutta silmällä pitäen. Reijo Kehus esitti päätösesityksen hyväksymistä. Koska oli tullut kannatettu vastaesitys, puheenjohtajan ehdotuksesta suoritettiin kädennostoäänestys. Päätösesitystä kannattavat äänestivät JAA ja Leena Tiiron esitystä kannattavat äänestivät EI.

Suoritetussa äänestyksessä JAA -ääniä annettiin 5: Pakonen Ilkka, Kaisto Hannu, Hyvönen Petri, Kehus Reijo ja Tapio Helka. EI -ääniä annettiin 6: Liedes Teijo, Laurila Inka, Tervonen Petri, Tiiro Leena, Paakkola Minna ja Paaso Aila.

Näin ollen kunnanhallitus päätti

1) tehdä hallintosäännön pykälään 136 lisäyksen kunnanhallituksen edustajien roolin tarkemmasta määrittelystä muissa toimielimissä ja esittää kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi päivitetyn Iin kunnan hallintosäännön sekä

2) esittää valtuustolle, että se antaa vs. kunnanjohtaja Anu Kososen lausunnon vastauksena vasemmiston, vihreiden ja kokoomuksen valtuustoryhmien aloitteeseen.

 

 

Kvalt 28.02.2022 § 15 

 

Päätös Kohdassa 1 Reijo Kehus esitti, että nykyisen hallintosäännön pykälän 136 kirjaus on riittävä, eikä kunnanhallituksen esittämää päivitystä tehdä. Ilkka Pakonen kannatti Reijo Kehuksen esitystä. Leena Tiiro, Jarmo Lauri, Teijo Liedes, Aila Paaso kannattivat kunnanhallituksen esitystä.

Koska kunnanhallituksen kannatetun esityksen lisäksi oli tehty kannatettu
vastaehdotus, puheenjohtaja totesi, että asiasta on suoritettava äänestys.
Puheenjohtaja totesi, että asiasta suoritetaan nimenhuutoäänestys, jossa
kunnanhallituksen esityksen kannalla olevat äänestävät JAA ja Reijo Kehuksen esityksen kannalla olevat äänestävät EI.

Suoritetussa äänestyksessä kunnanhallituksen esitystä (JAA) kannatti 16
valtuutettua ja Reijo Kehuksen esitystä (EI) 15 valtuutettua. Näin ollen
kunnanhallituksen esitys on tullut valtuuston päätökseksi asiassa.

Äänestysluettelo pöytäkirjan liitteenä.

Merkitään pöytäkirjaan, että Reijo Kehus jätti asiaan eriävän mielipiteen.

Kohdassa 2 puheenjohtaja totesi, että valtuusto on ratkaissut kohdan 2 asian kohdassa 1.

Risto Säkkinen esitti ponsiesityksen, jonka mukaan kunnanhallituksen edustajia ohjeistetaan jatkossa tarkemmin kunnanhallituksen edustajan roolista lautakunnissa. Valtuusto hyväksyi yksimielisesti Säkkisen esittämän ponsiesityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Jarmo Lauri poistui kokouksesta klo 18.56, pykälän 15 käsittelyn aikana.

 

 

Khall 28.11.2022 § 312 

 

 

Valmistelija hallinto- ja talousjohtaja Virpi Kolehmainen

 

Hallintosääntöä on päivitetty hallintouudistuksen mukaisesti. Lisäksi hallintosääntöön on päivitetty § 90 ja lisätty IV OSA Päätöksenteko ja hallintomenettely - sähköinen kokous ja päätöksentekomenettely Kuntaliiton hallintosääntömallin mukaisesti.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi päivitetyn Iin kunnan hallintosäännön.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kvalt 12.12.2022 § 106  

1094/00.01.01.00/2020  

 

 

Päätös Hyväksyttiin 1.1.2023 voimaan tulevaksi.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa