Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
Pöytäkirja 08.12.2022/Pykälä 111

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Varhaiskasvatuksen yksiköiden työsuunnitelmat toimintakaudelle 2022-2023

 

Opetvarh 08.12.2022 § 111  

324/12.07.00.00/2022  

 

Valmistelija Opetusjohtaja Tuomo Lukkari

 Vt. varhaiskasvatuspäällikkö Leena Moilanen

 

Varhaiskasvatuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain varhaiskasvatussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa määrätään varhaiskasvatuksen yleisestä järjestämisestä, varhaiskasvatuksen pedagogiikasta ja toiminnan yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta.

 

Yksikkökohtaiset työsuunnitelmat antavat pohjan varhaiskasvatuksen toiminnalle. Yksikkökohtaisia työsuunnitelmia ohjaavat varhaiskasvatuslaki- ja asetus sekä valtakunnalliset varhaiskasvatuksen perusteet, Iin kunnan varhaiskasvatussuunnitelma, esiopetuksen opetussuunnitelmien perusteet, Iin kunnan esiopetussuunnitelma sekä kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun opetussuunnitelma.

 

Työsuunnitelmat tulee hyväksyä opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnassa. Työsuunnitelmasta poikkeaminen tai sen muutokset tulee myös tuoda lautakunnan käsiteltäviksi. Lautakunta antaa ohjeistusta ja tavoitteita työsuunnitelmien laatimiseen ja niiden painopisteisiin.

 

Työsuunnitelma tulee sitoa kuntastrategiaan ja johtamiseen. Suunnittelua ja suunnitelman arviointia tulee toteuttaa yhteistyössä henkilöstön, lasten ja heidän huoltajiensa kanssa.

 

Toimintakauden 2022-2023 suunnitelmissa on edelleen huomioitu mahdolliset poikkeusolosuhteet ja niihin varautuminen. Vt. varhaiskasvatuspäällikkö on ohjannut työsuunnitelmien tekoa ja siihen on käytetty opetus- ja varhaiskasvatuksen hyväksymää mallia.

 

Suunnitelmat ovat nähtävänä pykälän liitteenä sähköisessä kokousjärjestelmässä. Kotikujan päiväkodin työsuunnitelma käsitellään henkilöstön kanssa alkuvuodesta 2023 ja tuodaan sen jälkeen lautakunnan hyväksyttäväksi             

 

 

Esittelijä Opetusjohtaja Lukkari Tuomo

 

Päätösesitys Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta hyväksyy varhaiskasvatusyksiköiden työsuunnitelmat toimintakaudelle 2022-2023. 

 

Päätös Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta hyväksyi Nikkarin, Alarannan, Haminan, Tikkasen ja Iitulan päiväkotien, ja avoimen varhaiskasvatuskerhon, perhepäivähoidon sekä Jakun ja Olhavan ryhmäperhepäiväkotien toimintasuunnitelmat toimintakaudelle 2022-2023.

Kotikujan ja Kuivaniemen päiväkotien toimintasuunnitelmat tuodaan lautakunnan hyväksyttäväksi vuoden 2023 alussa.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa