Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 320

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Iin Vesiliikelaitoksen johtajan viran lakkauttaminen

 

Vesiliik 15.11.2022 § 60 

 

Valmistelija vesiliikelaitoksen johtajan sijainen, tekninen johtaja Keränen Ville

 

Kunnanvaltuuston 26.09.2022 kokouksessa, pykälässä 83 on päätetty uuden organisaatiomallin mukaisesta johtoryhmätasosta. Mallissa yhdyskuntajohtaja toimii Iin vesiliikelaitoksen johtajana. Nykyisin vesiliikelaitoksen johtajan virkaa hoitaa Iin kunnan tekninen johtaja sijaismenettelyllä. Vakituinen viranhaltija ei ole enää palvelussuhteessa.

 

Hallintosäännön mukaan 40 § mukaan kunnanhallitus päättää virkojen ja tehtävien perustamisesta ja lakkauttamisesta. Organisaatiouudistuksen myötä vesiliikelaitoksen johtajan virka on tarpeeton.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Keränen Ville

 

Päätösesitys Johtokunta esittää kunnanhallitukselle Iin vesiliikelaitoksen johtajan viran lakkauttamista siten, että 31.12.2022 on viimeinen viran voimassaolopäivä.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Khall 28.11.2022 § 320  

300/01.01.00.02/2022  

 

Valmistelija tekninen johtaja Ville Keränen

 

Kunnanvaltuuston 26.09.2022 kokouksessa, pykälässä 83 on päätetty uuden organisaatiomallin mukaisesta johtoryhmätasosta. Mallissa yhdyskuntajohtaja toimii Iin vesiliikelaitoksen johtajana. Nykyisin vesiliikelaitoksen johtajan virkaa hoitaa Iin kunnan tekninen johtaja sijaismenettelyllä. Vakituinen viranhaltija ei ole enää palvelussuhteessa.

 

Hallintosäännön mukaan 40 § mukaan kunnanhallitus päättää virkojen ja tehtävien perustamisesta ja lakkauttamisesta. Organisaatiouudistuksen myötä vesiliikelaitoksen johtajan virka on tarpeeton.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kunnanhallitus lakkauttaa Iin vesiliikelaitoksen johtajan viran.

 

Muutettu päätösesitys:

 

Kunnanhallitus lakkauttaa Iin vesiliikelaitoksen johtajan viran siten, että 31.12.2022 on viimeinen viran voimassaolopäivä.

 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa