RSS-linkki
Kokousasiat:https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.11.2022/Pykälä 298
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kuivajoentie 17, 95100 Kuivaniemi I 139-407-26-26, kiinteistön/tontin luovutus kunnalle
Khall 07.11.2022 § 298
292/10.03.02.03/2022
Valmistelija hallinto- ja talousjohtaja Virpi Kolehmainen
Iin kunta on saanut lahjoituksena 350 m2 suuruisen kiinteistön Iin kunnasta, SANTALA 139-407-26-26. Kiinteistöllä sijaitsee purettavaksi tarkoitettuja rakennuksia. Lahjoitukseen ei sisälly irtaimistoa. Lahjakirjan mukaisesti kiinteistön hallinta- ja omistusoikeus siirtyvät lahjan saajalle, samoin velvollisuus vastata siihen johtuvista veroista sekä muista julkis- ja yksityisoikeudellisista maksuista.
Lahjan osapuolet ovat arvioineet lahjoituksen yhteisarvoksi 0,00 eur.
Yhdyskuntapalvelut hoitaa kiinteistön purku- ym. vaaditut työt.
Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka
Päätösesitys Merkitään tiedoksi.
Päätös Merkittiin tiedoksi.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |